Huomenta, mr. Cucumber.

Tännää oli taas näitä mukavia herätyksiä aamulla. Tajuat, että suu ja nielu o rutikuivat ja herräät niskat kierossa suu auki niinku ruumiilla ja tiiät samontein mitä tuleman pitää. Eka koitat sängynpohojalla väsy päällä kerätä voimia että pääset juomaan ja alottaan päivän, vaa ei se onnistu. Jäät sitte muumiona sängynpohojalle kerräämän kuolaa suuhun, ettei ois olo niinku kanelipussilla hiekkamyrskyssä. Vaa ei sitä kerry. Koko yön oot korissu ja örissy nokka tukossa ja nyt koko aamu mennee päi vittua. Jos kuitenki saat kerättyä kuolaa sen verra että voit nielasta, huomaat, että kurkku o turvonnu ku rajakylän puistojedin naama ja nielemisprosessi tuottaa uskomattomia haasteita. Ku viimein saat ne tuskalla ja vaivalla kerätyt kuolat nielastua, seuraa se kivun ja kauhun jäläkijäristys. Tuntuu vähä samalta ku herräisit yhtäkkiä hammaslääkäristä, jossa tohtorina toimii vesikauhunen pesukarhu, jolla on tassujen tilalla fiskarsin retkikirveet. MIKKÄÄN tässä maailmassa ei satu nii palijo ku nielasta kipiällä kurkulla. Siinä on tunne joka synnyttää sympatiaa jopa ite saatanan riveissä. Piruki sielä kulumat kurtussa päätä puistelee Stalinin kanssa, jättävät maailmanvallotussuunnitelmat pöyälle ja viettävät hetken syvän hiljasuuen, jeesukselta voimia rukoillen.

Tässä sitä nyt vieläki ollaan, kurkku kipiä ja elämä perseestä. Varmaa kaikki tietää ton tunteen. Aattelin että lasillinen jääkylymää vettä varmaa auttais, nii ei. Se veden tunne nielussa oli sama ku tunkisit avohaavaan hillosipuleita. Nyt vaan istun ja ootan millo tämä saatanan muumion kirous loppuu.