TERVETULUA.
Olen 29-vuotias ajatteleva nuori. Vihhaan monia asioita ja se tullee teille seleväksi meleko nopiaa. Rakastan kuitenkin elämää ja perhosia. Välillä vaan maailmassa on liikaa vääryyttä, kuten huonoja mainoksia ja hittaita mummuja. Näistä kerron teille. Jos loukkaan jotakuta, niin voi mennä itteesä. Ei ole tarkoitus loukata henkilökohtaisesti, sillä olen sarkastinen ja tyhymä. Kiitos kun valitsit Slurren Teehetken. Ota siis kuppi teetä ja lue päivän kuumimmat kaltoinkohtelut. Äläkää siis ottako turhan tosissaan. Kiitos ja kierähys
lauantai 24. joulukuuta 2011
HYVVÄÄ JOULUA YSTIT RAKKAAT!
Joulukiireinen mies ei ehi bloggaamaa. Mutta ku nämä hömpötykset on ohi nii jatkan maailman vääryyksien kertomisesta. Ja eka kertaa paistettii kinkkuki! Tuli perkeleen hyvvää yas yas.
maanantai 19. joulukuuta 2011
Anteeksi rakkaat ustavat.
Olen hyljännyt uskolliset fanini. Huomena jatkan taas normaalisti. APULANTA ON IHA HIRVIÄÄ SONTAA. Tuo vitun "Pihtiote" ralli on nii huono, että meikän kuollu intiaanisukulainenki säveltäis paremman, JA LAULAIS PAREMMIN.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
PIKKU_______JOULUT.
NONII LÄSSYTYKSET SIKSEEN, NYT VITUTTAA. Mikä siinä on, että ku on pikkujoulut nii "saa" olla nii vitun perseestä ku vaa haluaa. Aivan siis uskomattomia tolloja ja uppopaistettuja persereikiä. Ja jos joku ihmisryhmä nousee ylitse muiden, nii se on keski-ikäset naiset. Humalassa. En tiiä mittään vammasempaa porukkaa. Vielä joskus meikä kattoo tarkkaa jonku semmosen asiakkaan perrään, ja meen seuraavana päivänä huutamaa ja potkimaa paikkoja paskaksi sen vittu fiiniin kynsistudioon, ja märisen tauotta ku se on paska työssään ja hias. Pitäs olla joku laki koskien pikkujouluja. Eiku ei, ei pitäs olla koko saatanan typerää _paskapaska_PASKA tekosyytä juomiselle. Mikä vittu siinä on nii siistiä juua JUSAN ja MAKEN kans FIRMAN PIIKKIIN? Varmaa just se, ollaa nii vitun kovia jätkiä ja rikkaitta.
PFFF, vähä kertausta viime illasta.
Eilinen ilta alako vahavasti, tiskiä avatessa tuli joku tärkiän olonen kanttura mähöttää tiskille ja huutamaan fisua. En siinä jumputuksessa oikee ollu varma mitä se halus, nii menin kysymää että mitä se on vailla. Eiköhä ollu oikee tuohtunu ja närkästyny, niinku ois vähä kakkaa valahtanu housuun ku ilime meni nii ruttuseksi. "HMH NO FISU! Huoh...!?" JOO no tämä tiski on vielä kiinni, mee kyssyy tuolta toiselta. "Voi vittu... Huoh oikeesti..." ANTEEKSI TEIDÄN YLHÄISYYTENNE, ME OLEMME VAIN NIIN KOVIN HITAITA. :<
Onneksi ilta jatku kuitenki vähä paremmissa merkeissä, tosin kaikki huus niinku merihädässä ja käsiä tuli tiskin puolelle samalla intensiteetillä. Joskus loppuillasta sitte loppu mussiikit ku seinään, kuulemma mikseri hajos. Eihä se mittää, nyt ku ei tarvi tanssia nii voi juua entistä enemmä täysiä! Itelläki meni iha pasmat sekasi ku ei ennää aivoja sulattavat biisit kuulunu. Sen 10 sekunnin blissful silencen jäläkee olo oliki ku haavottuneella seepralla tuhannen haaskalinnun alla. Se rääkymine ja huuto oli aiva käsittämätöntä. Onneksi ne popit kuitenki saatii vielä illan päälle takas, ja bileet jatku eeppiseen tyyliin.
Joo huhhuh, tyypit oli nii päissää, että Einsteinin suhteellisuusteoriatki kumottii. Tarpeeksi juuaan nii mitkää fysiikan lait ei päde. Pelekästään luonnon lait. Mutta hei, ei hullumpi ilta töissä! Tavallista enemmä vaa sai kuunnella suunsoittoa ja vouhotusta, mutta siitähä meille maksetaa. Täten toivonkin, että pikkujouluja ei vietettäis ennää koskaa missään ikinä. Samanlaine nollatoleranssi tähän ku muullekki rikollisuuelle. VIETTÄKÄÄ NE PIKKUJOULUT KOTONA, TOIVOO VÄSYNYT MUTTA KÄRTTYINEN SLURRE.
PIKKUJOULUN VIINAN_KULUTUS_LASKELMAT TULOS: VITUSTI LIIKAA |

perjantai 9. joulukuuta 2011
Oi tiits...!
Tehtii kunno evväät tännää Tinpuran kans, iha ittemme yllätettiin ku oli nii hyvvää. Wokkivihanneksia, mozzarellasallaadi, täysjyvänuudeleita kanan rintafileepiffejä joitte sisälle tungettiin kirsikkatommaatteja ja mozzarellaa kans. Eeppistä oli, voi kraistus. Nyt jaksaaki tehä töitä ja olla valittamatta mistään.
P.S. Hipit on perseestä.
P.S. Hipit on perseestä.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Väliin tiimosta.
Ahh, vappaapäivät on eeppisiä. Tuli luettua tunteroinen, ennenku silimät painu salakavalasti umpeen. Puolentoista tunnin päikkärit pittää hengissä loppuiltaan asti. Voitte arvata kumpaa lehteä meikä luki. Tyynyt ei kyllä anna vihjeitä, molemmilla ne on jokseenki naiselliset.
LINNAN _JUHLAT_
Olipa taas _todella___erittäin_ juhlat. Ekat 15 minuuttia kättelytilaisuutta meni ihan kivuttomasti, aattelin että siinäpähä kättelevät, ei hullumpaa. Sitte selostaja meni sanomaan, että "Huomatkaa kauniit krysanteista ja norsunluusta tehdyt kukka-asetelmat. Niitä on linnassa sata kappaletta." Siinä vaiheessa kiehahti sappi. Eikä tosiaa ollu mittää naapurin mummun terassikukkia, vaa vittu järkyttäviä puolentoista metrin mörköjä. Mitäköhä ne makso? Voin kertua että Interfloran rouvat ei oo paljo alennuksia antanu, ei sillä että niitä ois kukkaa kyselly. Veronmaksajathan ne hoitaa, niillä o sitä rahhaa. Oisko mitenkää voitu pärjätä sielä linnanjuhulissa iliman sattaa tollasta kukkapuskaa? Oiskoha vähempi riittäny? Sielä Suomen kerma kurluttaa shamppanjaa ja pyyhkii nennää Calvin Kleinin takatukasta kudottuihi verhoihi. OMPA KIVA KU TEILLÄ ON KIVVAA.
Tuon kaiken kyllä kruunas se, että sielä tehtii iha perkeleesti ruokaa ja sitähä jäi sitte vitusti yli. "HMM meillä ois täsä parisattaa leivosta ja 50 kilua kaikkea gourmeemättöä, mihi pistetää? -Joo hyi vittu, nakkaa roskiin. Saa rotat ja varikset käyä nokkimasa." Nui vaa, oisko mihinkää muualle voinu niitä pistää? On sielä Helsingisä varmasti semmosiaki ihimisiä joille ne ruuat ois maistunu, vaikka ois seissykki anteeksiantamattomat 3 tuntia pöyällä. Iha jokkaisen normijampan kukkarot keveni niitte syöminkie ettee, kiva ku roskiin nakataa suoraa kyselemättä.
Ja vielä. "Kohujääkiekkoilija mokasi jälleen!" Ensinnäki, noin kolmasosa unohti kätellä rouva presidentin miestä. Toiseksi, EI OLE mikkää kohujääkiekkoilija. Kolomanneksi, ilta-lehti voi tunkia ne journalistit sinne sammaan roskiin linnan ruokien kans. Taino ei, ne journalistit ei ansaitte semmosia ruokia, jätetää harakoille mielummi.
"Illan mokaksi Suonperä nimeää sen, kun jääkiekkoilija Anssi Salmela unohti tervehtiä presidentin puoliso Pentti Arajärveä.

- Se oli iso virhe ja rumaa käytöstä, ojentaa Suonperä tähtileijonaa."
....Tuoki tanttara vois tehä jottai parempaa ajallansa, vaikka villasukkia. Ja ei kettää _oikiasti_ kiinnosta jotku etikettimokat. Ei niinku kettää. Noh, siinäpä se pähkinänkuoressa. Linnanjuhlat o enimmäkseen verorahojen tuhulausta meikän mielestä, mutta oha se kiva että on jotaki bileitä täälläki joskus.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Loppujen lopuksi elämä voittaa taas.
Ja nyt ku on murheet taas jaettu maailmalle, meikä alakaa syömää vähäc joulusuklaata ja kattomaa Sex and the City 2sta. JOS JOKU VÄITTÄÄ ETTÄ HUONO LEFFA nii voi olla oikiassa. Meikä kattoo silti. Tiinan kans seki leffa voi olla siedettävä :>
What have I done...
Nonii nyt meikä teki sen taas. Menin jostaki tuntemattomasta syystä, sekä sairaasta uteliaisuudesta, kattomaan Hel-Looksin sivuille niitä ihimishuusseja. Se sivu on kyllä meikälle sama ku Teräsmiehelle kryptoniitti, tai lähdevesi alkoholistille. Sielua polttaa ku kattoo ja lukkee.
Aivan siis... Sanattomaksi vettää millasia vitun wannabe-aktivistinilikkejä ja muita maailmanpelastajia siellä on. "Mun nimi on Xaronine, sain inspiraation tyyliini vääryydestä luonnossa kasvavia napakettuja vastaan. Epäeettisen pakkasherran kylmät pohjoistuulet tekevät vääryyttä niiden hennoille viiksikarvoille. Siksipä pukeudunkin saippuasta ja teurasjätteestä tehtyyn leninkiin, jonka helmassa roikkuvat isäni runkkupaperit." ET OLE VITTU TIEDOSTAVA NUORI VAAN IDIOOTTI JOKA YRITTÄÄ VOUHOTTAA ASIOILLA JOISTA ON LUKENU SERKUN VELJENPOJAN AKTIVISTI-NIUHOTUS-BLOGISSA. Niin kauan ku assuu isin ja äitin tykönä ja valittaa kaikista maailman vääryyksistä samalla ku märisee viikkorahhaa vanahemmilta, nii sanalla ei oo mittää painoa. "Mutsi ei vaa tajuu, et se raiskaa maailmaa ostamalla muovipussei." OLE HILIJAA, miten jokku räkänokat kehtaa valittaa ku kaikki annetaa ilimaseksi.
Huh perkele, hikiä pukkaa. Ohan tuolla tietenki niitä aikuisia vouhottajiaki, ja ei ne oo paljoa sen parempia. "Saan inspiraationi kaikesta kuolleesta ympärilläni." Voi VIT-MITÄ SINÄ TIIÄT jostaki kuolemasta tai ylipäätäsä MISTÄÄN? Just semmosia ihimisiä joita on koulun pihalla tönitty ja sanottu mänteiksi, ja sitte ne o kääntyny sissäänpäin, eikä oo osannu ohittaa mäntiksi haukkumista. Kostavat maailmalle olemalla tiedostavia ihmisiä, jotka pukkeutuu mahollisiman typeriin ja närkästystä herättäviin vaatteisiin. Tiedoksi nyt vaa sinnekki päi, ei auta maailmaa mitenkää että pukkeuvut yksin johonki mummun kutomaan villapaitaan ja kerräyskartongista väkerrettyyn kolttuun. Et ole yhtään sen parempi ihminen. Enemmä perseestä korkeintaa. Kovat on puhheet tommosilla ihimisillä mutta harvoimpa ne mittää asioitte etteen tekkee. JA! Tässä nyt tarkotan ylleisesti näitä samanlaisia vouhottajia, joita vaa sattuu kyseiseltä sivulta löytymää palijo. Asioille voi tehä jotaki sen hevostelun sijjaan.

lauantai 3. joulukuuta 2011
Koko perheen seikkailu
Nonii nyt on tulossa pitkää postausta, jos et jaksa lukia nii ei oo pakko. Pakko ei oo ku köyhän kuolema ja seki vaa kerran.
Joo eli oli meleko action-täytteinen päivä tännää. Lähettii kaupungille ikkäänkuin juhlistaan meikän valamistumista koulusta, joka ei oo kyllä vielä ees varmaa eikä allekirjotettua, mutta luotan valmistumiseeni vahvasti. Kyllähä se 3 ja puoli vuotta ammattikoulussa riittää. No kuitenni, kaupungilla sitte eka juhlistamismeno oli mennä Stiben kans vaatekauppoihin. Ja kuten kaikki tietävät, miehet rakastaa notkua naisten vaatekaupoissa. Siinä on kyllä kaks nii eri maailmaa, miesten ja naisten vaatekaupat. Kävelee johonki Spiritstoreen sisälle nii eka asia on "MOOOOOOOII!" kimiällä äänellä ja sitä seuraa UMTS ÄHTS UMTS ÄHTS neljästäkymmenestä kaiuttimesta sun ympärillä. Popit pauhaa ja hirviä kälätys ja juoruillaa Jusasta ja Makesta ja ihaillaa uusia kenkämallistoja. Itellä vaa hämmennys ja pakokauhu valtaa mielen. Ja tämä sama pätee myös muihinki vaateliikkeisii. Pysyin vahvana Stimpun tähden. Tätä ku vertaa sitte johonki Dressmannille tms, jossa kuuluu hiljanen jatsi tai joku suomipop ja myyjä morottaa, jonka jälkeen täydellinen radiohiljaisuus. Kukkaa ei sano mittään, miehet kattoo yhet pökät hyllystä ja mennee kassalle. Sama ku matkustais johonki Argentiinaan, meleko kulttuurishokki.
TÄHÄN VIELÄ LISÄÄN SEN, että mikkää ei oo nii kamalaa miehestä ku venailla ja notkua sovituskoppien vieressä. Se on uskomattoman ahistavvaa. Tästä o joskus jotku kirjotuksiaki teheny ja iha aiheesta, epätoivo iskee ku pittää pysyä kuuloetäisyydellä vaimosta ja samalla yrittää pittää coolfacea yllä. Kaikki muut akat kattoo että HYI OKSETTAVA PERVO KURKKIMASSA ku yrittää mahollisimman smoothisti hengailla. Eläkää tehkö miehellenne tätä vääryyttä.
No mutta siitä selevittiin, saatiin vaimolle komiat vaatteet ja kaikki. Sitte seuras meikän lemppariossuus, eli syömine. Viimesen viikon tärissy että JES pääsee Haraldiin syömää pitkästä aikaa, nii eiköhä se ollu täynnä. Meinas märy päästä. Sielä muut juo VIIKINKIEN VOIMAOLUTTA ja syö TERVAAN PUDONNEITA PUOLUKOITA WILHELM YKSIKÄDEN VIINISTÄ TAIOTULLA KASTILLA. Ite murtuu ku pikkutyttö. Yritettii sitte Amarilloo ja seki oli täynnä. Jotaki hyvvää sentää, päästii Pannuun äpöstään. Päätin olla hurja ja kokkeilla härkäruukkua, joka kyllä yllätti iha positiivisesti. Stibe otti jottai härkää, joka oli vissii vähä jääny raa'aksi. Haarukalla tökkäs nii veri roisku ja alako apua huutamaa koko pihivi. Piti sitte äkkiä sahata palloiksi ettei muut asiakkaat hermostu. Eli pihivi oli raaka, piti vaihtaa uuteen, joka käviki yllättävän mukavasti. Tiina sano että nyt on kyllä raaka eväs, tarjoilija pahotteli ja toi uuen (joka oli perfetto). Otti vielä laskustaki pois hintaa, sitä ei ois kyllä tardennu, mutta kiitos hälle. Kaiken naaman täyttämisen kruunas söpöt neljä junioria jotka tuli sinne vettää tiernapoika-shown. Nauratti ku pojat tykittää sadalla desibelillä jonku 20 min rimpsun ulukomuistista. Kävivät sitte kypärään kerräämäsä kolehtia esityksestä, ja siinä oli kaikilla kukkaronnyörit auki niinkuku Pepper's jouluaattona. Toivottavasti mukulat saa pittää ite ansaitsemansa hillot, eikä joku kusipää wifebeater isä vejä välistä.
Matka jatkuu maha täynnä ja olo raskaana. Lyllerrys vei meijät sitte Finnkinolle ja eka asia minkä sielä näin, oli kyltti jossa luki "Varoitus! Twilight - Aamunkoi osa 1 voi aiheuttaa epilapsiakohtauksia". Repes ääneen kyllä, sehä leffan nimiki jo aiheuttaa kohtauksia. Mutta kuulin sitte, että siinä on oikiasti joku kohtaus mikä aiheuttaa joillekki epilepsiakohtauksia. On varmaa heleveti hyvä ja huolella tehty leffa ku katsojatki voi kuolla. Jos ei tylsyyteen nii sairaskohtauksee.
Kuitenni, käytii katto In Time, iha jännä idea nii houkutteli. Ideapa siinä sitä leffaa kantoki aika pitkälti, päähenkilöt oli meleko nihkeitä, tosin oli Justin Timberlake parempi ku usseimmat muusikot jotka o lähteny kokkeilee kykyjään näyttelijöinä. Sivurooleissa sitte oli nämä oikiasti ossaavat jätkät. Mutta kuinkas ollakkaan, elokuvan loppu taas lähti vähä kinttaasta ja oli niin PURE JENKKI ku voi vaa olla. Kyllähän tuon kuite katto, suosittelen jos ei oo parempaa tekemistä. Jätä tämä postaus lukematta nii ehit kattua sen leffan sillä väli. Paitti että oot jo lukenu tähä asti nii meni seki sauma HÄHHÄÄ.
Semmosta! Nyt viimein pääs kotia ja ku ollu nii kiva päivä nii ei jaksa ees ragettaa. En aio aukasta telekkaria, en lukia iltalehtiä, en puhua kellekkää facebookissa ja muutenki eristäyvyn peiton alle hymy korvissa ajattelemaa kuinka elämä joskus voittaa. Huomena sitte töihi, saa nähä mitä ne höpönassut sielä ympärikännisä keksii. Kiitos ja kuittaus, mee tekkee ruokaa ku kuitenki ehti tulla näläkä lukiesa.

perjantai 2. joulukuuta 2011
Stay Alive - Taistele tai kuole
Siinä vasta pelottava elokuva! Maikkarilla pyöritettää taas elämää kuumottavampia elokuvia. Tuossaki leffassa tyypit pellaa tietokonepeliä ja sitte niinQ kuolee samalla lailla NIINKU OIKIASTI KU MITÄ SIINÄ PELISSÄ! TÄSSÄPÄ VASTA MAINIO IDEA, KÄSIKIRJOITETAAN SE NOPEASTI JA OKSENNETAAN MARKKINOILLE. Jäläki on kyllä sen näköstä. Kököt animaatiot, paskat näyttelijat, hirvittävän huono käsikirjotus ja pottusäkkikaupalla muuta mikä saa epätoivon kylmän hien valumaan otsalle. Elekää kattoko ikinä ees vahingossa. Kaiken kruunaa että tuosa on vielä veljeni on nero -sarjasta tuttu Malcolm. Seki oli jo kamala. Noh, toiset tykkää palaneista ranskalaisista pussin pohojalla
torstai 1. joulukuuta 2011
Vielä kerran
Intiaanipäällikkö Yhden-Pysähdyksen-Taktiikka vois meikän puolesta ajjaa yhden pysähdyksen taktiikalla sillalta merreen.
TV-Shop!
Ostoskanava, Ostosruutu, Ostos-TV ja TV-Shop. Vieläkö pari samanlaista kanavaa sais jotka pyörittää samoja mainoksia koko ajan. Meinaa vähä pallaa lakki. Paras jenkkimainos kyllä miesmuistiin on tuo Salad Chef. HELPPO TAPA VALMISTAA TERVEELLISTÄ RUOKAA! Koska jenkeissä ollaa läskejä ja vammasia nii pittää olla joku saatanan kattila missä on terät että jaksaa / ossaa tehä sallaattia. "Tämän tuotteen avulla jopa minusta tuli hyvä kokki!" JEP. Kokit pilikkoo sallaattia vaan pimiässä keittiössä eikä tee muuta. Onneksi olkoon, olette uusi Amerikan Master Chef. Joku juokuspyörässä lyllertävä marsuki ossaa tehä salaattia iliman työkaluja. Lopettaisivat sen mäkkärisä juoksemisen nii ehkä joskus ossaisivat LEIKATA VEITSELLÄ jotaki syötävää. Ja tuoki mainos pyöri tietenki kolomella eri kanavalla yhtäaikaa. Maailman teennäisintä sontaa, ennemmin tartutan itteeni hepaatitin ku ostan
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
EIPÄS MASENNUTA
Jotta tämä ei nyt menis aivan nokan nyrpistelyksi ja märisemiseksi, nii jottai kivvaaki tähä vällii. Kohta ruvetaa katto The Truman Show, joka o tunnetusti parhaita leffoja ever made, ja siihe kylykee SMÖRSMAK poppareita ja Ben & Jerry'siä sillai kevyt kenttäannos. Ja jos o jotaki trumania, smörsmakkia tai ben & jerrysiä vastaan, nii voi mennä muualle kitisee kyseisistä leffoista, poppreista ja jädeistä. Nyt hedonisminupit kaakkoon ja sohovalle. KIIDOK!
OP MAINOS ON PERSEESTÄ
VOI JEESUS ETTÄ RAIVOSTUTTAVA MAINOS. AIVAN OKSETTAVA. "Bonuksia maksettiin 150 miljoonaa! Haloo! Missä kohtuus? Missä menee raja?" PÄÄ KIINNI PORKKANATUKKA, gingereillä ei oo sielua. Hyi että ku raivostuttava mainos. Kamala suorastaan
Sheba - Parasta kusipäiselle kissalleni.
Kuka ostaa kissaleen Sheba ruoka-annospusseja? Saanko kysyä? Sillä rahalla opiskelija ruokkii ittesä 3 päivää minkä joku kirppujensyömä kusiluikkari vettää kerralla naamaan, jonka jälkee se mennee raapimaan verhoja, syömää kasvit ja kusemaa lattialle. HIENOSTI KÄYTETYT DOLLARIT. Ei vissii ennää ne nappulat kelepaakkaa, nekö onki ihan paskaa? Pakko ostaa Shebaa? Ei saa antaa ennää kallaa tai ei saa antaa niitte mettästää hiiriä. Sheba ja vittu PERSILJANLEHTI siihe kylykee nii KYLLÄPÄ KELEPAA.
YHEN PYSÄHYKSEN TAKTIIKKA
Ei JUMALAUTA. Tuo helevetin joulupukki wannabe voi mennä hankeen istumaan ja pois mun telekkarista. Yhden pysähdyksen taktiikka, oikee vittu tanssii mielissään. Raivostuttava mainos. Veri kiehuu ku samba raikaa ja lihava mies "tanssii", MENE POIS. Tuon miehen lapset varmaa viiltelee ittiää ja märisee aina iltasin suihkun alla, isäki teheny harakirin ku tuo partapotso tuottanu liikaa häpeää perheelle. Hyi mitä roskaa.
JA VIELÄ YKS ASIA.
Meikä kuuli että Cesar Milan o tulossa näyttämää skillejään Suomeen, vähänkö siistiä! Meikä fanittaa sitä äijää kybällä. Vaa eiköhä taas jokku vitun hernemaissipaprikanenät alakanu märisee että "EI CESARIA SUOMEEN, HÄN RÄÄKKÄÄ ISÄM MAAN ELÄI MIÄ". Mihinköhä tämäki taas perustuu? Veikkaan että ne köyhät hipinrentut, joitte aivot o sulaneet liiallisesta ganjasta taas aattelee, että koiran kouluttaminen on jottai elläinrääkkäystä. EI OLE. "Antaa kaikkien kukkien kukkia ja kasvaa vapaasti, bro!" Painu sinä jonneki misä ei sossutukia anneta ja moralisoi sieltä sillan alta pahavilaatikosta ku Cesar kouluttaa hauvoja, sieltä saa huuella nii paljo ku haluaa. Vittuku raivostuttaa, vois itekki pistää mielenosotuksen pystyyn, aiheella tuskin väliä. Conclusion, hipit on roskasakkia. Tulispa mestan euroille sellane sääntö ettei sisälle pääse jos on polttanu möyhyä, on rastat tai hippipipo ja tilillä alle 10 eurua rahhaa.
Muokkaus: Hippejä ei sais päästä mihinkään sisälle.
Muokkaus: Hippejä ei sais päästä mihinkään sisälle.
Sitte vielä.
Meikää myös ärsyttää Activia mainos. Ei se turvotuspaska, sehä raivostuttaa kaikkia maailmassa, vaa se toinen missä on lisätty C-vitamiinia "vastustuskyvyn lisäämiseksi". Kyllä siinä taas yksinkertasia koijataan. Nehä vois tunkia sinne jukurttii 200% päivän saantisuosituksesta niille samalla hinnalla ku sen 30%, mutta mikspä ne laittais, ku idiootit ostaa ja aattelee, että "HEI, NYT KU JUON NÄITÄ KOLME NIIN VASTUSTUSKYKY ON SAANUT LEVELIN!" Ei ne sitä vitamiiniä sinne niitä ihimisiä ajatelle laita, eiköhä se oo oma kukkaro motivaattorina. Paska Activia.
Kassajonossa
Ei voi olla todellista miten hanurista mummot on kassajonossa. ANKEUTTAJIA. Laskee niitä perkeleen kolikoita kolome varttia, sitte antaa myyjälle joka laskee ne ja vastaa että 10 senttiä puuttuu. Ja se 10 senttiä on just sopivasti josaki sukanvarressa, ku eihä sitä voi antaa 20 senttistä tai mittää suurempaa, vaa tasaraha se perheen leiväsä pittää. Mummu siinä kaivelee sitä kolikkoa ja itelä käet puutuu ostoskasseihin ja ihimiset märisee sissäänpäin jonossa. Mutta eihä sillä mummola mikkää kiire oo, paskanuoriso joutaa oottamaan. OISKO MITTÄÄN jos se kurppa laskis _etukätteen_ vähä että minkä verra ne ostokset _suunnillee_ maksaa, tai sitte antais setelin tai kortin? Se on kamalin kohtalo minkä voi itselleen suoda, ku valittee sen kassajonon misä on mummo josaki raossa kukkaro kourassa.
tiistai 29. marraskuuta 2011
Paranormal Paskavity 2
Ei ristuksen kevät, miten voi jotku kauhuleffat olla NUIN huonoja. Ykkösessä eka tunti oli yhtä kärsimystä, tasan mittää ei tapahtunu. Sitteku tapahtu nii leffa loppuki, mutta se loppu oli sentää iha rälläävä. Tuo kakkonen taas alako vahavasti, mutta loppu oli paskin miesmuistiin. Se sunnuntaisuhari, joka väittää että nuo leffat on oikiasti pelottavia ja hyviä, on niin väärässä ku ihiminen voi olla. Ja ei, ei ole mielipidekysymys, paska on aina paskaa, tuli se sitte hevosen tai ihimisen perseestä. Kamala ku tuli taas puoltoistatuntinen elämästä tuhlattua tommoseen, ja jotku vielä maksanu että pääsee elokuvissa kattomaan. Ennemmi kattoisin vaikka Barbie ja Joutsenlampi -animaation; vähemmän paska ja pelottavampi.
maanantai 28. marraskuuta 2011
TAIVASkanava.
Tein taas sen suurimman virheen ja vaihoin kanavan TV7:lle. Eka asia joka hierottiin naamaan, oli joku wannabe-räppäri nahkapää vouhottamasa kuinka Jeesus tuli sen unniin. :D Iha oikiasti, en tiiä mite piti reagoida, nii tuijotin vaa suu auki. Se kyseinen badboy95 oli kirjottanu jonku kirjan, KATUPAIMEN. Ei vittu, katupaimen. Meikä ite kääntyy uskoon ja kirjotan kirjan "OULUN 2PAC" jossa vejän vitusti kokkelia ja leikin asseilla, kunnes jeesus tullee ja nakkaa huumeet roskiin ja kertoo miten elämä parannettaan. Seki kyseinen katupaimen varmaa huumehöyryissä nähäny hallusinaatioita ja päättäny että Jeesus tuli pelastammaan. Katupaimen voi mennä paimentaa ittiä sängyn alle ja pysyä sielä
Valio ja huonot valinnat.
Ärsyttääkö kettään muuta maailman eniten se Valio laktoositon mainos? Aivan siis... Kylymä hiki virtaa ku kattoo ja jalat kouristellee. "En mä voi juoda maitoo ku se pierettää mua..." "No nii se pierettää muaki! :>" JOO ASIA SELEVÄ, KIVA TIETÄÄ NÄIN KOLMELTA AAMUYÖSTÄ. Jos meikältä joku kaveri kyssyy että otakko lasillisen limpparia, nii ei meikä vastaa että "Joo ei kiitos ku jos juon sen, nii sitte pittää mennä pöntön äärelle ja kusta se ulos." Ja siinä mainoksen lopussa ku ne juo sitä laktoositonta taikajuomaa, nii katosta tippuu ilimapalloja ja ne saa jonku halvauksen. Jos mainosten perusteella pitäs tuotteita ostaa nii jättäsin välliin. NII
Arjen gourmé
Ei oo härkäpaistia punaviinisoosilla, eikä mittää vuohen häntäkarvoista tehtyjä kevätkääryleitä. Meikä syö juustoleivät, Tiina saa syyä kasvikset. Jos tuolla ei näläkä lähe nii ei sitte lähe
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Anteeksi?
Ja mitäköhän vittua tässä tapahtuu? Viimesin Aku Ankka ennenku tillaus loppu, ja lopetettii kyllä huipulla. Vois itekki pestä josaki ravintolan vessassa groinit ja kuivata sellasella blowdryerilla käsilläseisonnassa
Life of Slurre
Ostin uuet sukat reilu puoli vuotta sitte. Päätin pistää piccii nii voit gommaa. Vähä likaset, mutta pesukone puhistaa.
Laitoin kynnet, eli söin vähä lyhyemmäksi. Mitäs pidätte? Ei ees maksanu mittää!
lauantai 26. marraskuuta 2011
Ragefree
Ei oo ees raivostuttanu mikkää kahen päivän aikana. Paitsi Alpro Soya. Joka kuulemma pitää "askeleni keveinä". Seki kanttura ei metäsä hölökkää minkää helevetin kiinanpalatsikoiran kusesta tislatulla luonnonmaidolla, veikkaisin ennemmi että se vuosien reenaus ja lihaskunto pittää ne askeleet kevveinä. JA TOINEN on se valio plus maito. "Juo tätä nii jaksat kantaa hevosen sylissäsi!" Miksei vaa myyä maitoa, jossa kylesä lukkee että TIIVISTETTYÄ JUMALUUTTA. Meikäki ostaa vaa tavallista maitoa nii ei rauta nouse. Jos saisin päättää nii kaikki mainokset sais olla nii liioteltuja ja paskapuhetta ku mahollista, ku nyt ne on jo valamiiksi, mutta se sanoma aina piilotettaan ovelasti.
Takaisin työelämään
Olipa kiva olla eile töissä ekkaa kertaa 3 viikkoon. Sain heti asiakkaasta parhaan kaverin, rupes huutelemmaa ja ölisee tiskillä, menin kysymään että mikä on herralla hätänä, nii äijä vastaa että "jätkähä oli pari viikkua sitte oyssissa päivystyksessä! Meikä istu sun takana UIJJJ!", yläfemmoja oikee heitteli. :D Ja kolomesti 10 minuutin sissään selevitti että sai sirun silimään ku rälläköi pakoputkea iliman suojalaseja tai mittää. Kyllä tuo asiakaskunta aina muistuttaa itestään.
perjantai 25. marraskuuta 2011
Hähhää!
Viimein! Oppimispäiväkirja valmis ja viimeinen päivä työharjottelua jälellä. Nyt vaan ootellaan että opettaja tullee käymää ja sitte pääseeki pikku lomalle :>
torstai 24. marraskuuta 2011
Lisää joulun taikaa.
Näinpä juuri vastaanottimestani että Justin Bieberiltä on tulossa joulualbumi kans. Voi köyhyys ja kuolema oikiasti, Under the Mistletoe. VOIKO ENNÄÄ OLLA MITTÄÄ ANKIAMPAA. Meikä ennemmin imis ankeuttajan palleja ku kuuntelisin moista roskaa. Ja lyön tonnin vetua että levyllä on myös Ludacris vetämässä pikku jouluräbäytykset. Oksettavvaa, ankiaa, rahastusta ja paskaa. Jenkkivanhemmat ostaa muksuilleen, ihanaa. Painukaa helevettii mun telekkarista joululevyjenne kans
Vanha liitto kyykytti
Tännää oli kyllä lipastolla nii eeppiset 2 tuntia että nauroin ja märisin sissäänpäin koko tuon ajan. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että meikän toinen chieffi tuolla työharjottelupaikassa pisti meikät iha perushommaan, eli luomaan silta luentosaliin etäopiskelijoita varten. Mainittakoon, että kyseinen herrasmies on reilu kuuskymppinen, viinankatkunen ja elämän raiskaama herrasmies. Noh, kuitenki, lähin sitte laittamaa kamppeet pystyyn ja homma näytti toimivan iha normaalisti. Kipasin sitte matkalla takas hakkee evästä, ja toimistolle päästyä nakkasin evväät mikroon. Heti ku sain lämpimät ruuat naaman etteen nii edellämainittu chieffi käskee mut lähtemään takas, koska ei kuulemma työpöytä näy, hirviä hätä. Jätän siis ruuan siihe pöyälle jäähtymään, potkuttelen takas luentosaliin ja klikkaan hiirellä toisen ikkunan alas, koska sehän ois ollu sille luennoitsijalle varmasti mahoton tehtävä.
Tästä sitte potkuttelen takasi, lämmitän ruuan uuellee ja ehin pari lusikallista vettää naamariin, ku kuuluu perkelettä ja saatanaa naapurihuoneesta. Käsky käy että lähehä takasi ku äänet ei kuulu tänne päähän. Meikä nyyhkii sissäänpäi ja lähen takas potkuttellee. Paikan päällä ääni kuitenki toimii täysin normaalisti ja mikkää ei oo päi persausta. Soittelen vielä asiasta toiselle chieffille ja varmistan että kaikki on luentosalin päässä hyvin. Potkuttelen takas. Sielä talavisodan hajunen mies oottelee ja voivottellee että ei kuulu vieläkää mittää. Käyn kattoo sen tietokonetta ja otan muten pois. Naama sullaa. Pappa sannoo että "OHO enpä hoksannu tuota. Hehheh! Ainaki toimii!" Hymmyilen ja vasaroin mielessäni ihmisrauniota ja köpöttelen taas ruuan ääreen.
Ehin nakata ruuan mikroon, ku HERRA ISÄM MAA huutaa jälleen että luentosalin kamat onki väärässä paikassa, pittää just nyt tällä sekunnilla viiä ne toiselle puolelle yliopistoa. Tietenkää se ei voinu niitä ite viiä ku piti lähtä piippua polttamaa. Meikähä potkuttellee taas ja joka polokasulla keksin uuen kirosanan. Sitteku pääsen perille ja sanon luennoitsijoille että moro tuun pystyttää ACP yhteyven tänne nii herrat vastaa että "Juu ei me mittää tollasia tarvita, ku ei oo etäopiskelijoitakaa ilimottautunu tälle luennolle." Nöyränä sanon okei ja lähen rullaamaa takas gearit kainalossa. Tässä vaiheessa kylmä hiki on vallanut otsan seudun ja mielessä pyörii Pullava-mainos ja muut oksettavat kauhut.
Palattuani SAAN VIIMEIN SYÖDÄ ATERIANI LOPPUUN, jonka jälkeen lähden pystyttämään etäyhteyden toiseen luentosaliin, josta palattuani chief odottaa porakone kädessä. "Hei porataampa tuoho pöyänjalakaan uuet ruuvit ja semmosta." Eli suomeksi PORRAAPPA NII MEIKÄ KATTOO JA "NEUVVOO". Joo sitte porasin ja vittu ruuvasin ne ruuvit sinne ja oli jalaka ku uus. Siinä vaiheesa alako sappi ja virtsa valua kyynelkanavista nii piti lähtä tupakalle, jonka jälkeen livistin paikalta.
Ei siinä mittää jos pittää hommia tehä, mutta VOIS ITEKKI YRITTÄÄ TEHÄ JOTTAI. Vittu kajarit mutella, ei kukkaa oo noin suhari. Onneksi huomena viimenen päivä lipastolla, en kestäis sitä lallia ennää päivääkää

keskiviikko 23. marraskuuta 2011
VOI KRISTUS
Mikä HELEVETTI tuo K-Kaupan kusenkatkunen, tekopirtiä, jumalaton mainos on missä kaikki jollottaa porukalla joululauluja? EI KUKKAAN LAULA KAUPASSA OIKIASTI EIKÄ KUKKAAN OO NIIN MIELISSÄÄ ETTÄ BANAANIT MAKSAA EURON KILO. (2kg talous) Hirviää kammaa, voittaa ne tavalliset juopuneet "kauppias hoitaa homman" -jollotuksetki. Niisäki mainoksissa mammat iha kiimassa ku kauppias vähä heittää settiä sämpylöistä alelaarissa. Ja se helevetin hippiki, "mitä ostais keikalle..." NYT ON K-KAUPOISSA TARJOUKSESSA... ja tarjouksessa on maksalaatikkoa ja cashewpähkinöitä sekä ruokakermaa. HYVÄT MÄTÖT.
JA sitte vielä se saatanan, kirottu, jumalanhylykäämä Bafucin -mainos. Siis... MITÄ SE JALAKAPALLO TEKKEE SIINÄ. Jos sen mainoksen idea on että ku syöt bafuciniä nii voit multitaskata ja keskittyä kaikkeen yhtäaikaa. Ei oo järkiä. Se emäntä vois kaataa sen koko purkin suuhu ja vettää syvvään henkeä. Ja se mies joka on käsikirjottanu sen rallin siihen taustalle on varmaa jo kadonnu jonku mafian toimesta. Kiitos ja kuulemiin

Coca-Cola Zero
Tuo "limukka" immee ommaa munnaa eniten. Jääkaapisa kylellää maannu pari päivää nii maistuu iha kylymille kalsareille, jokka ollu kireä pakkaspäivän jalassa. Keho rukkoilee sokeria, mutta tuosta ei saa ku pahan mielen ja loven sieluun. En suosittele yhellekkää elävälle sielulle, itsepetoslimpparia
ÄRSYTTÄÄ
Voi saatana tää blogilaite on iha perseestä. Kovasti yritin päivittää että oon Oulusta nii HÄHÄÄ ERROR. Yritin varmaa viiesti uuelleen, kirjotin kaikki samat paskat ja tiedot siitä kuinka komia oon ja ei. Pitäskö lopettaa tää bloggaamine huipulla, joha mää tein aika paljo. Pääasia että sain aku ankan näkyvii, se o jo puoli ruokaa. Nyt kaikkii siistei gadgettei ja sit kynsipostaus!
Michael Bublé
Kyseinen herra voi painua roskiin. "Taianomainen albumi" vittu sammaa roskaa niinku joka joulu joka ikiseltä artistilta maan päällä. Kierrätettää samat joulurallit, vaihetaa taiteilijanimeksi joku HERCULES INGRID ja sitte tahkotaa rahhaa jonku 1600-luvulla syntyneen köyhän säveltäjän tekeleillä :D helevetin joulukurmotus, taas hillot katuaa tililtä. KIITOS BUBLEE
Tervetuloa!
Hei vaan kaikille!
Olen 23-vuotias mies, jota tässä maailmassa ärsyttää lukemattomat asiat arjen keskellä. Jos luet tätä vakavalla mielellä, olet väärässä paikassa. Olen itseironinen sekä pullea, ja maailmankatsomukseni on sarkastinen, kyyninen, ironinen ja muutenkin vääristynyt. Nautin silti elämästäni ja olen huumorintajuinen, sekä pidän pitkistä kävelyistä rannalla. En koskaan kävele rannalla, viihdyn sisätiloissa. Seurustelen ihanan tyttöystäväni kanssa ja olen lälläri, mutta ihan sama, ei kiindee. Luvassa on tulossa valitusta, märinää, kuvia kynsistä sekä uusista sukista, tunteita ja tuoksuja. Toivottavasti viihyt, raskasta kirjottaa näin paljon kerralla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)