Tämän tarinan kylkeen voi nauttia taustalla soivasta BIISISTÄ, joka vois passata iha hyvi.
Olin valmis poistumaan ruokasalista. Oloni oli kylläinen, joskin tuttuun tapaan pettynyt. Pettymyksiä tarjoiltiin niin usein, että osa minusta jo oli luopunut toivosta. Vielä jonain päivänä tungen tarjoillun kebabkiusauksen keittiössä lymyävien goblinkokkien rähjäiseen persereikään. Kulmani kurtistuivat pelkästä ajatuksesta. Ne siat. Heillä on valta käsissään.
Työnsin ajatuksen pienestä, vihreästä elukasta ja tämän suolistokanavasta sivuun ja keskityin poistumaan tilasta, jossa minut ja tuhat muuta opiskelijaa jälleen häpäistiin. Näin sivusilmällä pienen lauman vasemmalla puolellani. Lauman, jota ei johtanut kukaan, vaan jolla oli kollektiivinen tietoisuus. Pissaliisat. Kaarrettuani heidän eteensä, tiesin, että olin pulassa. Ensimmäisenä nenääni iskeytyi tuhannen megawatin voimalla kirpeä, halpa hajuvesi. Ensimmäisen sekunnin aikana hajuvesi toi mieleeni Mordorin liepeillä sijaitsevat Kuolleet Suot, joissa niin moni sielu on edelleen vankina, pinnan alla pimeydessä. Seuraavaksi mieleni valtasi kuva autotien vieressä makaavasta skunkista, joka oli voideltu silakkaöljyllä. Tunsin kuinka ihokarvani nousivat pystyyn. Hajusteeton opiskelu- ja työpaikka, ajattelin mielessäni. Ensi kerralla täytynee tuoda soihtuja ja talikoita ovelle jaettavaksi.
Kiihdytin askeleitani, vain huomatakseni, että edessäni on ihmismuuri mallia berliini. Silloin se alkoi. Epäselvän puheensorinan keskeltä huomasin sanat "iron" ja "man". Se riitti. Minun oli päästä pois, tai nämä äitinsä kukkaron tyhjentävät pikku pisuliskot pilaisivat tulevan elokuvanautintoni. Tartuin edellä olevaa tummaa hahmoa olkapäästä ja revin itseäni kohti ovea. Tuntuu kuin takanani olisi ollut valtava musta aukko, imenyt minua kohti pimeyttä. Valo katosi ympäriltäni. Korviini kantautu voimakkaammin sanoja sieltä täältä, kaikki koskien Rautamiestä ja hänen uusinta elokuvaansa. Kylmä hiki kipusi otsalleni. Syke kohosi kahteensataan. Tunsin pelon tarraavan sydämestäni. Tiesin, etten voi enää paeta.
Yhtäkkiä, jotain tapahtui. Edellä oleva ihmismassa oli hävinnyt. Tunsin, kuinka valo ja lämpö palasi takaisin rakennukseen. Työnsin itseni viimeisillä voimilla eteenpäin, eroon takanani leijuvista ankeuttajista, joiden puhe oli kuin veitsen pyörittelyä ienrajassa. Nostin käteni pois korvilta, ja huomasin puheensorinan kaikonneen. Olin pelastunut. Uusimman rautamiehen juonikuviot jäivät minulta edelleen siunattuun tuntemattomuuteen. Tunsin, kuinka kyynelet valuivat poskilleni. Ponkaisin juoksuun kohti ovea. Repäisin oven auki kaikilla voimillani. Aurinko paistoi. Se lämmitti kohmeita jäseniäni. Elämä voitti jälleen.
Tarinan opetus: Jos ootte käyny kattomassa elokuvan, se ei tarkota, että KAIKKI OIS SEN JO NÄHÄNY. Tämä koskee nimenomaan elokuvissa pyöriviä uusia hittejä, ennenkaikkea jatko-osia. Saatana jos vielä kuulen ku joku finniposki jatkojohto villasukka halakonaama huutelee iron manista juonipaljastuksia nii syötän sille projektorin ja valakokankaan päälle. Pitäs sen verra tajuta, ettei isoissa ihmismassoissa, missä katsojakunta on kutakuinkin sitä samaa, huutelis mittää tommosta. Ei meikäkää huutele jonku juopon palli-ihottumasta päiväkodin joulujuhlissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti