Tännää käsitelläänki taas yhenlaista uuniperunaa, eli lihateollisuutta ja sen vastapainona vegetaristista ja/tai vegaania elämäntapaa. Tähän juttuun sain kyllä semmosen sorkkaraudalla-naamaan-inspiraation ihan tässä eilen illalla, ku lukkiin yhen lihansyöntiä koskevan artikkelin. Sen jakanut henkilö oli sitä mieltä, että ihiminen ei sais syyä lihhaa, koska se on itsekästä, tarpeetonta ja että kasvisruoasta sais kaiken tarvittavan muutenki. Painotus vielä siihe lihansyönnin itsekkyydelle. Huhhuh, tämän ku lukkiin nii vejin oikee tuolin selekänojjaa taaksepäin, raksuttelin sormet ja pyörittelin niskat auki. Sitte tuhannen auringon voimalla kirjotin itelle muistiinpanot ja vasta-argumentit, muutamat lennosta mieleen tulleet vertauskuvat, sekä mahdolliset hienovaraiset ja vähemmän hienovaraiset verbaaliset keskisormet. Sitte hampujen pesulle ja nukkumaan. Nyt sitä sitte ollaa taas tässä toolilla kahavi nokan eessä, ja armoahan minä en saatana anna.
Tommoset jutut missä puhutaan jostaki mielipideasioista faktoina, ja vieläpä iliman mittään lähteitä siihen tueksi, saa meikät nii vitun raivoon. Ja ennenkaikkea se, että ollaa sitä myöte sitte parempia ihimisiä ku muut. JA SE, ettei voija kattua tai lukia mittään objektiivisesti. Aina lähetää sen oman mielipitteen pohojalta, joka varmaa saatu lahjana hippi-isosiskolta tai yks artikkeli aiheesta luettu, ja niitte kautta sitte tyrkytettää ommaa näkemystä faktana. Tämmösetki asiat harvemmin on yksiselitteisiä ja mustavalakosia, toisin ku Hjalliksen talkshow. Ennemmi noukin habaneron siemeniä halkastun sitruunan pinnalta silimäripsillä ku altistan itteni sen vanahan miehen ruskealle äänelle.
Nonii, eli listataanpa tähän nyt pari "faktaa" mitä meikä on nuoren ja kauniin elämäni aikana kuullu aiheeseen liittyen:
1. Salaatissa on paljon proteiinia. Ei. En tiiä mitä muuta tähä voi sanua. Ei tosiaankaa ole. Tottakai soijassa on proteiinia ja muita luonnonmukasia proteiinilähteitä on joku tofu ja jotku herneet ja idut tms, mutta ei salaatti. Kaikki mitä tunget johonki arkipäiväseen salaattiin, niinku kurkku, paprika, jäävuorisalaatti, punasipuli, rucola jne. on täysin proteiinittomia. Ainaki hyvin lähelle. Vaikka kuinka syöt kilotolkulla niitä, nii A) et pysy hengissä tai B) kuolet. Että pick your poison. Meleko pitkää voi kitua jollaki pelekällä hiilarilla, mutta jos ei tuu oikeita rasvoja ja proteiineja nii lihakset lähtee American Airlinesin business-luokassa kohta uusia seikkailuja ennenku ehit taksilla lentokentälle. Seki vaa ku sallaatisa ei oo ees oikee niitä hiilareita. Tommone juustoton ja lihaton/proteiiniton salaatti on vähä niinku joulukuusen koristeet. Kivoja värejä ja näyttää hyvältä, mutta vaikka kuinka laitat lautaselle ja syöt nii ei sillä näläkä lähe.
2. Kaikki tarvittavat ravintoaineet löytyy salaatista. Niinku yllä jo mainittiin nii ei kertakaikkiaan löyvy. Eikä meikä jaksa nyt muutenkaa keskittyä mihinkää ravintosisältöihi sen tarkemmi ku kyllähä kaikki yläasteen käyneet ossaa sen verra jo päätellä, ettei sillä pelekällä koiranputkella elä.
3. Lihantuotanto tuhoaa maailman. Okei, melekeen ymmärrettävä pointti. Melekeen sen takia, että on taas jeesustelukorttia vingutettu enemmä ku hotellimoguli Hiltonin tyttären römpötintä. Kyllä, karjatuotanto kyykyttää otsonikerrosta täysiä metaanikaasun tuottamisen takia (kaasua tullee siis lehemien ja sonnien perseestä, jos jäi epäseleväksi) ja edesauttaa siis iha hyvällä otteella ilmaston lämpenemistä ja kerroksen ohenemista, niinku muukin teollisuus missä haitallisia kaasuja päästetää ilimakehhään. Tässä meikä kuitenki haluaa taas painottaa (ennenku tullee pokerin pelatuin kortti pöytään), että tässä tapauksessa oon enimmäkseen ajatellu tätä suomen karja- ja siipikarjataloutta, Suomessa ku asun. Suomessaha tämä tuotanto on niin pieni, ettei sillä oo käytännössä mittään merkitystä. Vähä niinku kusisit Serenassa housuun kesken vesiliukumäen, ei se siellä mitenkää näy. Suomalaiset kuitenki syö heleposti valtaosan kotimaista lihhaa, nii ei ne hirviästi harakoillekaa mee. Eri asia jossaki Brasiliassa missä ei mittää muuta käytännössä tehäkkää ku kasvatettaa nautoja ja lyyän paloiksi ja lähetettää ulkomaille, kyllä ne siellä pörisee varmasti. Vaa mikäpä täällä ei tuhoais maailmaa. Jos et syö lihhaa ja sanot että muut on itsekkäitä, nii elä juo makiaa vettäkää sitte. Käyt pihalta hakkee lunta, keität sen ja vetelet naamariin. Käyt lumikylvyssäki sitte, kyllähä se vesiki vähhiin käy ja huonolta näyttää seki tilanne. Tuommone homma o just niinku lukis Raamattua ja valittis vaa parhaat palat siihe tarkotuksee mikä o sillä hetkellä hyvä. Jos alakaa puhhuu maailman pelastamisesta nii käyttäyvyttää sen mukaan. Onko muutenki taas vähä ensimmäisen maailman hommia koko paska, varmasti siellä Intiassa missä lapset tekkee 14 tuntisia työpäivä sormet verillä leipäpalakalla aattelee kuinka sonnit paskoo taivaat halaki. On maailmassa meikästä vähä isompiaki ongelmia ku suomalaiset lihansyöjät.
4. Eläimiä kidutetaan koko elämän ajan. Joo kyllähä ne monesti ellää kurjissa oloissa ja niitä siellä kyykytettään sen lyhyen elämän ajan, mutta ei tosiaankaa aina. Eikä niitä vittu tahallaa siellä kepeillä tökitä ja tungeta sormia silimiin, jos ne olot on paskat nii se on pelekästää sen takia, että se pulju joka niitä kasvattaa on laiminlyöny niille asetetut säädökset. Kaikki, TASAN KAIKKI jotka lihhaa syö onki näistä tietosia. Ei kukkaa oo nii pihalla, että kuvittellee niitte possujen juoksevan jossaki aava-saksan aroilla suuressa laumassa niinku Pocahontaksessa. Kyllä ihimiset tietää miten se lihatuotanto toimii. Tässäki voi ajattelevat ihimiset tehä tietosia valintoja, ettei syö mittää tehotuotettua broileria tai possua. Ostaa luonnonmukasta lihhaa, semmosien porsaitte kylkipaloja millä on ollu partylakit päässä, laskenu liukumäkiä ja pärskiny lastenaltaassa joka viikonloppu. Välillä saaneet käyä Hoplopissaki ja saaneet joululahjaksi padallisen intistä tuttua everybodya, eli herne-maissi-paprika-makarooni-jauheliha-sössöä. Semmosta possua ostaa nii kaikilla o parempi mieli. Ei niitä vapaita kanojakkaa sielä pihalla pikkupojat ammu ritsoilla. Eikä niitä sidota penkkiin, tungeta lamppua naamaan ja hakata nii kaua että ne kertoo mitä puolalaiset militaristit suunnittellee ens vapuksi.
5. Vegetaristit ja vegaanit on parempia ihmisiä.
Paskapuhetta. Jos ihmisen paremmuus voitais mitata sillä mitä nää syöt, nii presidenttinä ois varmaa joku Teuvo Torakka tai Lalli Leipäjuusto. Nehä syö vielä ekologisemmin. Mutta vakavoidutaanpa tässä nyt sen verran, että tuo vegaanien "paremmuus" on oikiasti todella vitun oksettavvaa, ku monet niistä ajattelee niin. Tää o yks meikän lempparikuvista aikoihin ja kiteyttää asian oikein hienosti. Kaikista eniten meikää raivostuttaa tuo "jos kaikki söis niinku mää nii maailma ois parempi paikka." Joo aivan, ja jos meikä ois lentokone nii mää lentäisin. Jossittelu on nii saatanan hieno laji että siitä pitäs tehä iha omat olympilaiset. Jossittelun MM-kisat. Finaalissa nähhään hipit vastaan vegaanit, kannustusjoukoissa sitte kaikki muut jotka syyttää muita ja voivottellee jäläkiviisaana. JOS PITTÄÄ JOSSITELLA NII OLE HILJAA, sama ku aukaisisit suun ja sieltä vaa valluis paksua kaurapuuroa.
Apua saatana oikiasti. En ymmärrä miten kukkaan KEHTAA _KEULIA_ muille ettei syö lihhaa. Sen mää ymmärrän ettei syö, se on niinki yksinkertasta. Sitte et syö. Ei meikäkää pellaa jääkiekkoa ku en tykkää siitä. Hyvä me, jotaki yhteistä, kumpikaa ei tee juttuja mistä ei tykkää. Vaa sitteku sieltä tullaanki vittu marssiorkesterin kans torvet pauhaten möliseen ja ajetaa moposaattueessa pv:n eturenkaat ilmassa muitte päälle sylykien nii meikältä loppuu huumorintaju. Meikää, eikä kettää muitakaa kiinnosta jos nää et syö lihhaa, siis näin lähtökohtasesti. Se o semmone asia, jota ei tarvi tuua esille ennenku oot kavereitte kans ekkaa kertaa ravintolassa ja tillaat salaatin ja joku kyssyy että miksi. Sitte voit kertoa, tietävätpä jatkossa. Mutta älä sillonkaa esitä olevas parempi ku muut. Se, että syöt pelekkää kasvista ei tarkota että oisit parempi ihimine, ja jos oikiasti kuvittelet nii, nii oot enemmä sekasi ku Tauskin kiertumanageri. "Te lihansyöjät ette varmaa tajua, että lihantuotanto pilaa maailman, teidänki pitäis syödä vaa kikherneitä ja maca-jauhetta ja pihlajanmarjoja! :>." Ei, ei pitäs. Jos nui vegaani pittää olla nii mee kerräämää ämpäri täytee sadevettä ja vetäse nokkaan. Lähtee se näläkä.
6. Itsekkäät ihmiset syövät lihaa. Ai, sitte meikän on käsittäny jotaki väärin. Luulin että syön lihhaa sen maun ja sydämen toimintaa ylläpitävien ravintoaineiden ja ihan yleisen hengissäpysymisen vuoksi. Pittääpä lopettaa nii saa tuo pumppuki sitte levähtää välillä. Ei muutaku jalat arkkuun ja vesiputtousta alas. Meikästä tuo alaotsikko vois olla pikemminki "Itsekkäät ihmiset valittavat muiden ruokailutottumuksista ympäripyöreän, itsetunnon nänniä hellästi hierovan, cheddarinkatkuisen tekosyyn varjolla." Elä puutu muitten asioihin. Syö vaa niitä herneitä ja teeskentele että ne maistuu paremmalta ku miltä ne oikiasti maistuu.
Tässäki asiassa, niinku nii monessa muussaki, muutamat perseposket jotka kasvattaa kääpäsieniä kainaloissa pillaa koko ihimisryhmän. Tänpä takia meikällä on vähä vaikia kuunnella jos joku kertoiski iha asiallisesti ja faktapohojalta jotaki vegaanijuttuja. Mutta tommoset paremmuusjutut meikä suolaa samontein äkäsemmin ku pula-aikana syntyny kalastaja illalla pyydystämänsä kirjolohet. Tommosta hupatusta minä en kato. Ei siinä muute mittää, syökää mitä syötte, minä meen paistamaa kannaa.
voi vitsit vieköön ku hajoilin ja repeilin noille sun jutuille :Dd possut liukumäessä partylakit päässä... mutta hyvä postaus! t. demacia
VastaaPoista:D kiitos demacia t. ionia
PoistaMii laik, jälleen :) Hyvää verbaliikkaa ja muutenkin näkkee, että kaverilla on mielikuvitusta kun tullee semmosia vertauksia, että huh huh. Noni, lopetan ennenko sulla nousee kusi hattuun. Mutta jatka sinä edelleen näitä kirjotuksia!
VastaaPoistaHyvä että lopetit, menasin jo ruveta huutelee Salessa että ettekö te tiiä kuka mää oon. Minäpä jatkan :>
Poistahttp://www.onegreenplanet.org/natural-health/vegan-athletes-that-prove-you-dont-need-meat-to-compete/
VastaaPoistaKyllä, kiitos. Näin ilman saatesanoja pointtinne jäi vähän epäselväksi, mutta oli täysin tiedossa että vegaanilla ruokavaliolla voi elää täysin normaalisti mistään ravintoaineista tinkimättä. Edelleen jään miettimään linkin perimmäistä tarkoitusta.
PoistaSalaatissa proteiinia? :D Melkoisiin tapauksiin olet ilmeisesti törmännyt. Tosin oli omissakin pointeissasi moni asia viturallaan. Taidan silti olla pahoittamatta mieltäni ja nautiskella värikkäästä kielenkäytöstäsi, vaikka tällä ituhippipuolella enempi lymyänkin :)
VastaaPoistaOli varmasti, mutta varmaa se viesti kuitenki välitty! Meikäähä ei ituhippeily haittaa nii kaua ku sitä ei tuputeta muille, iha sama ku uskonnossa tai poliittisissa kannanotoissa. Parhaite tommoset asiat toimii ku ne pietää itellä :> Kiitos värikkäille kielikuville löytyy lapsuudesta ku söin värikyniä HÖRI HÖRI
Poistakannattasko ottaa asioista selvää? käypä tutkimassa tätä nettisivustoa, niin voi mielipiteet vähän muuttua.
VastaaPoistahttp://www.oikeuttaelaimille.net/ttnet/index.php?option=com_frontpage&Itemid=32
Kävin, eikä ne siitä sen kummemaksi muuttunu. Mikspä ois? Niinku sannoin, jos ees jaksoit tuota postausta lukia, että tiiän millasta tehotuotanto on, niinku tietää kaikki muutki jotka on possua kylmälaarista ostanu. Vähä haiskahtaa, että siellä on taas samat naamat pappia kyyissä huutelemassa. Meehä soffalle vähäksi aikaa pötköttää nii viilenee se keittiön liesi.
PoistaEnpä oo kyllä koskaan lukenu yhtä paskaa blogi-kirjotusta. On kyllä niin vääristyny maailmankuva, että huh huh... Helppohan se on anonyyminä kirjotella kaiken maailman sontaa, mutta taitais mennä sormi suuhun, jos joutuisit kasvotusten väittelemään näistä aiheista.
VastaaPoista:DDDD reppeilyttää kuinka paljo voi provosoitua tämmösestä kirjotuksesta, ainaki saavutti tavoitteensa. Ja veikkaan että ei menis sormi sen enempää suuhun mitä naapurin peppuunkaan. :>
PoistaGo Slurre, jos jollekki on noin vaikea asia että pitää ihan yksittäisistä kirjoituksista provosoitua niin toivottakaamme onnellista taistelua internet-tuulimyllyjä vastaan.
VastaaPoistaNäinpä juuri. Internetissä riittääki tavaraa mistä loukkaantua, asiasta voi tehä iha kokopäivätyön itelleen :D
PoistaMie oon niin sammaa mieltä siun kanssais. Tullee vielä mieleen nämät jotka on ennen polttanneet/juopotelleet. Kun noista "pahoista tavoista" on päästy erroon ni kaikki jotka vielä moisia harrastavat ovat ala-arvoista sakkia.
VastaaPoistaEntäs tää karppaus? Jumankeuta, sehän on melekee ko uskonto. Viljojen poisjättämisellä kuulema paranee mielenterveyden ongelmatkin. Ihan totta tuo on errään kamuni mielestä..Huoh.
Miulle on aivan ja sama mitenkä immeinen syö ja ellää kunha ei miule tapojaan tuputa.
Näinpä justii.
Poista