TERVETULUA.

Olen 29-vuotias ajatteleva nuori. Vihhaan monia asioita ja se tullee teille seleväksi meleko nopiaa. Rakastan kuitenkin elämää ja perhosia. Välillä vaan maailmassa on liikaa vääryyttä, kuten huonoja mainoksia ja hittaita mummuja. Näistä kerron teille. Jos loukkaan jotakuta, niin voi mennä itteesä. Ei ole tarkoitus loukata henkilökohtaisesti, sillä olen sarkastinen ja tyhymä. Kiitos kun valitsit Slurren Teehetken. Ota siis kuppi teetä ja lue päivän kuumimmat kaltoinkohtelut. Äläkää siis ottako turhan tosissaan. Kiitos ja kierähys

maanantai 24. helmikuuta 2014

Haluaisin pukilta -20 kiloa, tehosekoittimen ja erivärisen karvoituksen.

Tännää meikä puhhuu aina niin ajankohtasesta aiheesta, eli laihuttamisesta. Tosin ehkä meikä on nyt vähä myöhässä, ku tämä ois ollu vielä entistä ajankohtasempi tammikuussa ku kaikki tuli uskoon ja päätti muuttaa elämänsä, niinku joka vuosi aina käy. Tällä kertaa aattelin itekki kokkeilla, ja oliha se kokemus. Olin siis tammikuun herkkulakossa ja jumppasin ku perkele, laihuin 7 kilua ja nyt otan vähä iisimmin, iso osa kuitenki ruokailutottumuksista jäi päälle ja liikkumisista kans. Voisin siis jopa sanoa, että olen läski joka vähä laihutti, eli kokemusta seuraavasta aiheesta on ainaki jollaki tasolla. Tämä koko päivitys on omistettu niille, jotka valittaa että ei pysty laihuttaa, että aina jostaki kiikastaa. Mikkää ei vituta nii palijo ku läski joka valittaa ettei pysty laihuttaa, eli syynä on ettei jaksa tai yritä tarpeeksi. Jos on joku medical condition ettei OIKIASTI voi laihuttaa nii ymmärrän, mutta vittu, kitinät helevettii ja vähä yritystä tiskiin nii alakaapa tapahtuu. Voi olla että toistan ittiäni tämän päivityksen aikana muutamaanki otteesee nii koittakaa tehä sopimus sen kanssa. Omistan kirjoituksen niille, jokka o laihuttanu niinku ihimiset ja blussaan heidät, samalla omistan tän myös kusipäisille sohovapottuille joitte rasvanakit kirjottaa valitusviestejä internetissä esiintyville, hyvänkuntoisille ihmisille. Ennenkaikkea niille läskeille. Tuloksia pitäs saaha iliman työtä, iliman ajankäyttöä ja mistää ei pitäs tarvia luopua. Hävetkää saatana.

Aloittakaamme.

Aattelin jakkaa tätäki aihetta tämmösiin ossiin, ku täsä kuitenki keskityttään siihen, MIKSI ei voi muka laihtua. Varmaa meikän lempparisyy kaikista on numero yks, eli

1.RAHA. Siinäpä vasta mainio syy olla laihuttamatta. "Liian kallista ostaa terveellistä ruokaa, ennemmi kyllä käytän rahat oikiaan ruokaan!" Nii, eli johonki vitu atrian valmishodareihi ja kariniemen nugetteihi (jotka o meikästä iha saatanan hyviä <3), niillähä sitä sitte laihutaan ku ne on nii halapojaki. Ite syöny täsä kuitenki monta kuukautta opiskelijan tuloilla terveellistä perusruokaa, niinku rahkaa, marjoja, raejuusto ja siis iha perushuttua. Vituttaa ku tyypit valittaa mite kallista joku vähä parempi jauheliha on. VITTU EURON KALLIIMPI ON SE PAKETTI. Ja maistuu aiva erille ku sika-nauta-roadkill. "Maitorahka o nii kallista ja raejuusto!" Joo lidlisä varmaa 30 senttiä purkki molemmat, en tiiä halavempaa syötävää jos makaroonia ei lasketa. Muutenki ne kebabit ja muut o kyllä suhteesa meleko hintavia myös, joten raha ei oo kyllä vittu mikkään este laihuttamiselle. Yhen kerran jättäs vaikka sen viikonlopun kännireissun vällii, mihi äkkiä kussee satasen rahhaa kurkusta alas ja laaserina perseestä ulos. Ja ku pitäs ne kaikki protskujauhot ja valmisteet ostaa, ei kellään oo semmosiin rahaa! Ehkä tekosyitten paskimmasta päästä. Eli sielä voi pikku ihranakki ottaa kynän kätteen ja alakaa keksimään uusia syitä, kirjottaa vaikka navan päälle muistiin. 

2. Sitte toka syy, eli AJAN PUUTE. Voi ETTÄ ku minulla ei kertakaikkiaan ole aikaa! Niin kiireistä että! Myös paskapuhetta. Ja vaikka ois vittu lapset koirat kissat karvat ja vankkurit mitä pitäs hoitaa kellon ympäri nii kyllä siinä SILTI pystyy samalla heittää kotioloissa pikkuset junpat. Itekki maha pystyssä punnersin ja lyllersin tuolla parkettilattialla, salille en ite lähteny kertaakaa. Että sammaa syssyy voiki sanua, että seki o paska tekosyy ettei pääse salille ku se o liia kaukana tai aina kiinni tms. Varsinki jos on läski, niinku meikä, nii kehon vastuksella voi tehä aika saatanan palijon. Joka toine päivä tuli vejettyä joku 30min nakki, ei tosiaankaa oo paha. Hyvä ku lukkee jostaki Kalevasta ku Annastiina 50v ei pääse jumppapuistoon ku siellä lapset temppuilee nii ei voi jumpata ollenkaa, sama mennä sitte kotia niistämää paistinrasvaa ja kurlaamaa majoneesia.

3. Seuraava syy o RUOKA. Kuten tuosa aikasemmi jo sannoin, nii näitä maitorahkoja sun muita pitäs syyä ku niisä o statsit nii kohillaa, mutta VOI ETTÄ KU MAISTUU PAHALLE. No vittu tietenki se maistuu pahalle jos on tottunu syömää jotaki uppopaistettua, leivitettyä tai muutenvaan suklaalla kuorrutettua pekonikakkua. Siitä sitte ruiskulla suoraan sydämen vasempaan eteiseen, pupillit laajaksi ja rasvatripille. Ja voiha sitä vittu kaikkea ruokaa maustaa, jos rahka on paskaa paa marjoja ja mehusoppaa yms. Tai jos broilerin fileesuikaleet maistuu pahalle, nii laita suolat pippurit curryt ja perkeleet sinne, alakaa tapahtuu. Muutenki tuo o jotenki nii vitu naurettava ajatus että ei voi laihuttaa ku maistuu pahalle, joku 3 vuotias vois ajatella nuin. Ei se tarkota että nää vejät jotaki kukkakaalta kilokaupalla ja kukkapurkeista mullat, vaa kyllä siinä saa syyä iha niinku ihimiset, ja vieläpä yllättävän palijon. 

4. Eli TERVEYS. Tämä on ainut missä voi oikiasti olla syytä ettei pysty kunnolla kuntoilee, mutta vähässä on semmoset tilanteet ettei mittään liikuntaa pystys harrastaa. Nii ja puhumattakaan siitä että n. 80% laihuttamisesta o muutenki ruokavaliota, nii saa meleko sairas ja kiusattu ihimissielu olla, ettei voi syyä hyvin tai hievahtaakkaa. Ja nyt siis puhutaan esim 18-50 vuotiaista ihimisistä. "Mulla on nii paljo ylipainoa, ettei voi liikkua! :<" Ai saatana, kukakoha perkele ne kilot o sulle väkisin syöttäny? Muutenki, aina voi liikkua sen verra vaikka mahhaa oiski. Heleposti tyypit vetoaa johonki ranteessa olevaa reumaa ja vanahaan urheiluvammaan ja ajottaiseen kipiään selekään. Parasta tuosa o vielä se, että ku siitä laihtuu ja vähä liikkuu nii kappas ku ne vanahat koripallovammat ei ennää vaivaakkaa. Sitte o vielä kaikenlaisia tyhyjänpäiväsia paskasyitä, pihalla sattaa, tukka mennee huonosti, äiti suuttuu jos muutan elämäntavat terveellisiksi yms. joita en ees tähä jaksa laskia.

Eli mikä tän koko postauksen idea oli? Ku vituttaa sivustaseuraajana kattua kaikenmaailman mediassa kirjotettuja märinöitä ja tyhyjänpäiväsiä nillityksiä. Valitettaa ku personal trainerit on kalliita ja salille jäsenmaksuki maksaa ainaki 20 euroa oi voi. Eiköhä nuoki oo kaikki iha legittejä bisneshommia nuo, vai pitäskö koulut käyä sen takia että saa tehä työtä muille ilimaseksi? Itele tuli täsä tämmöne elitistiurpo-olo, vaikkakin ihan syyttä, ku tätä kirjotti. Itekki oon vaa sivustakatsoja, läski aikuine jonne, joka silti pysty laihuttaa lennosta, vaikka oliki syöny joka päivä hergguja viimesen 20 vuojen ajan. Siltikää en oo semmone läski joka mennee fitfarmin sivvuile huutelee laihtuneille OI OI, SAIRAALLOISEN LAIHA, HYI RUMA :> samalla ku ite hieroo nänneihin rypsiöljyä.

Voi siis kokemuksellaki sen verra sanua ETTÄ EI OLE MAHOTON HOMMA LAIHTUA. Palijo vähemmällä pääsee ku TEKKEE eikä valita koko ajan. Jutta Gustafsbergiä lainten: "Jos syö herkkuja, ei saa valittaa että on lihava."

45 kommenttia:

  1. Vaikka mää en mitään laihduttamisesta tiedäkään, niin noi ruokapointit osu niin oikeeseen! Vituttaa ku porukka märisee feisbuukissa, ku ei oo varaa ostaa moneen päivään mitään ruokaa, ku kaikki on niin kauheen kallista. Ja parasta on se, ku ei voi koskaan ostaa OIKEETA LIHAA. Mitä helvettiä ees on oikee liha? :D Emmä ainakaan oo kotona joka viikko syöny karitsan sisäfilettä ja possun pakaraa vaan vanhaa kunnon sika-nautajauhelihaa, omnom. Ärsyttävää ruokamärinää joka puolella ja opiskelijana voin julistaa, että sikanauta on parasta ja kesäkurpista. Paistat vähä kesäkurpitsaa ja paprikaa ja viskaat parit kanamunat sekaan, niin siinä on sulle maittava munakas ja halpakin vielä. Aamen ja kiitos kun sain avautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD näinpä! kyllä sitä "oikiaa" ruokaaki saa semihalvalla jos vaa vähä viittii ottaa selevää. Munakkaat on kyllä eeppistä ruokaa.

      Poista
  2. tunnistan itseni jokaisesta esimerkistä. :::D paitsi en ole kyllä nänneihini vielä hieronut rypsiöljyä.....

    VastaaPoista
  3. Ja kun muistetaan, et laihduttamisesta 90% on ruokavalioo ja 10% liikuntaa (=tehostaa laihtumista, ei edes välttämätöntä laihduttamisessa!), niin toi liikuntatekosyy on kyl aina se, joka on eniten hanurista. Syö vähemmän kuin kulutat ja tadadaa! Laihdut!

    VastaaPoista
  4. No jaa... Joskus kyllä kuulee noitakin, mitä luettelit, mutta enemmänkin kuulee ylipainoisten ihmisten kertovan siitä, miten vaikeaa on luopua siitä tunnesyömisestä ja nautinnosta, mitä ruoasta saa. Ruoanhimohan on kemiallisesti verrattavissa amfetamiiniriippuvuuteen, joten ei se nyt ihan pelkkää laiskuuttakaan ole. Tai jos on, niin yhtä laiskoja tekosyyn keksijöitä on sitten alkoholistit, tupakoitsijat ja narkkarit.

    Minä olen ylipainoinen, eikä se kyllä johdu mistään antamastasi esimerkistä. Tuhlaan rahaa sekä herkkuihin että terveelliseen ruokaan, minulla on aikaa liikkua ja liikunkin aika paljon ja pidän monestakin terveellisestä ruoasta. Miksi sitten olen lihava? Koska saan nautintoa herkuista ja siitä nautinnosta on vaikea luopua. Ajattelen aina, että vielä yhden kerran... Ja aloitan dieetin aina maanantaina tai joulun jälkeen tai kesäloman jälkeen.

    Minusta on aika naiivia uskoa, että näihin nykyisiin mittoihin paisunut ylipaino-ongelma olisi ihan vain laiskuutta, kyllä minusta on kyse jostain syvemmästä. Rasva ja sokeri on addiktoivaa, jos ei olisi, ei niitä olisi myynnissäkään, eikä niitä kukaan söisi. Menee jo typeryyden puolelle uskoa, että ihmiset, jotka pahimmillaan painavat satoja kiloja, eivätkä pääse enää ylös sängystä, päästivät itsensä siihen kuntoon ihan vain laiskuuttaan. Ei kukaan halua elää niin. Minusta kyse on ihan samanlaisesta ilmiöstä kuin alkoholismi, alkoholismi vain nähdään hyväksyttynä ja siihen on tarjolla apua. Mutta minä voin juoda lasillisen viiniä ja jättää lopun pullon. Sen sijaan en voi syödä suklaapalaa ja jättää loppua levyä. En vain pysty, aivan kuin alkoholisti ei pysty lopettamaan juomista.

    En sano näitä asioita tekosyynä, on toki omaa syytäni, että olen ylipainoinen. Olen vain täysin eri mieltä niistä syistä, miksi olen ylipainoinen.

    Ja miksi muka olisi ok sanoa, että läski on rumaa, mutta ei sitä, että laihuus on rumaa? Kauneuskäsitys on yksilöllinen ja joko kaikilla on oikeus puhua siitä tai sitten ei kenelläkään. Anteeksi nyt vain, mutta minusta lievä ylipaino on kauniimpaa kuin lievä alipaino. Toki kaikkein kauneinta on normaalipaino. Se, jonka kaikki tuntuu unohtaneen ollessaan kiireisiä haukkuessaan vuoroin läskejä ja vuoroin alipainoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiiän että sokeri ja rasva on addiktoivaa, itelä kuitenki kohtalaiset kokemukset siitä. Parhaimmillaan vetäny 40 kilua itele lissää painoa, joista yli 20 laihuttanu kuitenki pois. Ja meikähä ei oo päiväkää ollu ilima sokeria ja rasvaa n. 20 vuoteen, ja silti pystyin vetämää tammikuussa TÄYSIN herkuttoman kuukauen. Söin aivan saatanan tiukalla ruokavaliolla ja kyllähä siinä tuloksia sitte heti tuli. Tuo että "ei pysty ku nii addiktoivaa" on viimesne päälle paskapuhetta, itekki pystyin. Oo mistään muustaku mielenlujuudesta kiinni. Kauneuskäsitykset jätän kaikille ommaan arvoonsa, ku niitähän tämä postaus ei käsitelly, vaa sitä, että kuinka laihuttamisesta tehhää tahallaan nii vaikiaa ja kauhiaa, vaikkei se sitä ole.

      Poista
    2. Mutta kuukausi on vähän kuin kuuri, kyllähän siihen pystyykin. Jopa minä, vaikka itseäni ruoka-addiktina pidänkin ja minusta laihduttaminen on todella vaikeaa, olen ollut kerran yli kaksi vuotta täysin ilman mitään herkkuja. Mutta en pystynyt tekemään siitä loppuelämän kestävää tilannetta ja sehän se ongelma onkin. Sitten kun olet ollut vaikka muutaman vuoden herkuttomasti, voit alkaa saarnaamaan siitä, miten ihmiset vain keksii tekosyitä ollakseen laihduttamatta. Koska nyt olet edelleen siinä alkuhuumavaiheessa, mikä yleensä onkin helppoa. Anteeksi nyt vain, mutta minua naurattaa intosi siitä, että onnistuit olemaan kokonaisen kuukauden ilman herkkuja! :D Kokonaiset 31 päivää ja nyt olet ihan mieletön mielenlujuutensa todistanut sankari! :D No, hyvä homma, nyt vain jatkat sitä sellaiset kuusikymmentä vuotta! :D Koska SE on oleellista painonhallinnassa, ei mikään kitudieetillä vedetty yksi ainoa kuukausi.

      Mutta jos se on niin helppoa, niin miten sinä koskaan onnistuit lihomaan? Vai väitätkö ihan tosissasi, että ihan muuten vain keräsit huikeat 40 kiloa painoa vaikka olisi ollut ihan helppoa tehdä päinvastoin? Miksi? Ei se ole laiskuutta, eikä tekosyitä, se on ihan puhdasta tyhmyyttä. Aivan kuin alkaisi juomaan litran viinaa joka päivä, ihan vain koska... Niin; miksi ihmeessä?!!

      Mutta kun se kerran on sinulle niin helppoa, niin palaanpa vaikka puolen vuoden kuluttua katsomaan kuvia täydellisestä vartalostasi, jonka ehdit hyvinkin tässä ajassa hankkia, kun se kerran on niin helppoa. Sovitaanko joku päivämäärä? Jään jännityksellä odottamaan tuloksiasi!

      Poista
    3. eläpä ala märisemmää sielä :D meikä laihuttaa jos siltä tuntuu, ei oo mikkää temppu. Tälläki hetkellä. Turha sielä jeesustella että se ois vaikiaa tms, ja tietenki sitä lihhoo ku syö mitä haluaa, vaa meikä sentää karistaa niitä pois. Itehä en sentää pistä jonku vitun "ruoka-addiktion" piikkiin ommaa läskeyttäni ja laiskuuttani. Että lycka till provet jne, meikä jatkaa laihuttelua. P.s. jatkossa voit painua vittuun mun blogista :D tommoset kommentit on yhtä kantaaottavia ja kehittäviä ku persereikä kyynärpäässä

      Poista
    4. hei anonyymi, eikö laihdutuksessa ja painonhallinnassa oo olennaista, että löytää sen kultaisen keskitien? miks pitäs olla 60 vuotta ilman herkkuja? miksei elämästä sais muka nauttia ja herkutella joskus? vammasta tulla huuteleen, että "ooppa puoli vuotta/kaks vuotta/60 vuotta herkkulakossa"; ei kenenkään normaalin ihmisen tarvi olla välttämättä ikinä karkkilakossa, ei ees vaikka ois joskus isonkin kilomäärän lihonu :D ja tuo "esittele puolen vuoden päästä täydellinen vartalosi": excuse me? :DD missä kohtaa slurre on sanonu, että sillä on nyt tai vuojen päästä täydellinen vartalo? anteeks mutta sun kommentista vaan paistaa läpi suunnaton katkeruus niitä kohtaan, jotka on saanu laihdutuksen saralla jotaki aikaan. jostainhan se painonpudotus on aloitettava, eikö? ;) toisaalta jos haluaa vedota siihen "ruoka-addiktioon", jonka takia on mahdotonta laihtua, nii eipä ne mäkkärin hampparit tästä maailmasta syömällä lopu! :)

      Poista
    5. KIITONS, sielä ainaki pointti tajuttiin. <3

      Poista
    6. Näköjään osui ja upposi. :D Kyllä minä mieluummin pistän oman lihavuuteni ruoka-addiktion piikkiin, kuin tyhmyyden piikkiin... :) Tosin sinulla ei taida olla vaihtoehtoa, vai mitä? ;)

      Ja tämän blogin tasoa on kyllä mahdotonta ainakaan laskea minkäänlaisella kommentilla. :D

      Anonyymi; Sitä juuri yritin sanoa, että olennaista olisi se, että pystyisi herkuttelemaan vain joskus, eikä löytäisi itseään siitä tilanteesta, että on tarvetta laihduttaa huimat 40 kiloa! Edes minä en ole niin hurjassa tilanteessa koskaan ollut, vaikka ruoka on minulle suuri ongelma. SE on sitä, mikä vaatiii mielenlujuutta, ei se, että ensin päästää itselleen kertymään 40 kiloa ja sitten vetää kuukauden tai kahden kitudieetin. Ja parin vuoden päästä joutuu tekemään taas saman uudelleen. Ja taas uudelleen. Minun ongelmani on siinä, että jos herkuttelen, en pysty lopettamaan. Ruoka-addiktio on ihan tieteellisesti todistettu, joten siitä on turha väitellä.

      Minä olen saanut laihdutuksen saralla jotain aikaan valitettavasti monestikin. Mutta en ole saanut sitä kestämään, mihin tässäkin kirjoituksessa tartuin. En usko pikadieetteihin, enkä kuureihin, niistä ei pidemmän päälle ole yhtään mitään hyötyä. Mutta ärsyttää, että joku tyhjäpää tulee huutelemaan, että ihan helppoa, pystyin olemaan kuurilla kokonaisen kuukauden! Alkoholistit ja narkkaritkin pystyy olemaan kuivilla muutaman kuukauden, mutta mitä iloa siitä on, jos se ei koskaan kestä! Kun Slurre on pysynyt normaalipainossa edes muutaman vuoden, niin puhutaan sitten mielenlujuudesta ja helppoudesta.

      Ja katkeruus niitä kohtaan, jotka ovat saaneet laihdutuksen saralla aikaan jotain? Siis tarkoitatko nyt tätä 40 kiloa lihonnutta, joka on laihduttanut yhden kuukauden? Joo, se on kyllä mieletön suoritus! :D Vähemmästäkin olisin kateellinen. :)

      Poista
    7. meikäpä avvaa nyt vammaselle vähän ku ei näytä muuten tajuavan. Ensinnäki, kommentti blogin tasosta oli nii kova sivallus, että tom cruise viimesenä samurainaki kääntyy haudassaan. Toiseksi, ruoka-addiktio o varmasti tieteellisesti todistettu, mutta ei sun kohalla kliinisesti, oot vaa kontrolloimaton katkera pullero, puhumattakaa siitä että sun mielestä meikä on lihonnu tyhmyyttäni, ja sinä ruoka-addiktion takia. Ehkä surullusinta mitä oon lukenu vähhää aikaa. Kolomanneksi, meikästä surullista että jotenki tartut tuohon mun 40 laihutettavaan kiloon, ku se ei tähä asiaa ees alunperi liittyny mitenkää, mainittin sen vaa esimerkkinä. Nelijänneksi, tullee syylline olo väitellä nui jäläkeenjääneen ihimisraunion kans, niinku hakkais lasta. Viienneksi, tuo sun uskomaton loppukaneetti sujahtaa vähä ohi, ku oon siitä 40 kilosta 25 laihuttanu täsä vuojen saatossa.

      Mutta hei, elähä mittään. Kyllä se elämä joskus paistaa sinne koinsyömään persereikään mistä sinäki oot tänne tiesi kaivanut. Haluan kuitenkin kiittää tästä tilaisuudesta päästä muiluttamaan verbaalisesti, niitä liian harvoin tulee vastaan! :)

      Poista
    8. Possunrasvansivaltaja26. helmikuuta 2014 klo 15.54

      Siis. Ei hitto vieköön. Laihduttaminenhan tosiaanki on simppelisti ihan vaan sitä että kuluttaa enemmän ku syö. Eli sinäkin, rakas anonyymi punkero, saat varmasti aikaan kestävän laihdutuksen kun vain elät tuon ohjeen mukaan. Siis syö menemään, syö vaikka Nakkifakiirin kärry tyhjäksi ja hae jälkiruuaksi Rotuaarin McDonaldsista omenapiirakka ja pari McFeastia ja miniMcFlurry, mutta KULUTA ENEMMÄN KUIN SYÖT.
      Et kertonut olevasi sairaalloisen ylipainoinen, tai ainakin näin tajusin kun tartuit noihin Slurren 40 lisäkiloon niinku kypsä pasta seinään, joten sinulta pitäisi onnistua vaivatta kuluttaa pikkusen enempi kaloreita ku mitä nautinnolla syömästäsi ruuasta saat. Se vaatii pikkusen perseenketkuttelua ja parit punnerrukset päivässä. Ja ihan tasanvarmaan toimii, eikä kilot tuu takasi. Lisäksi voit käyttää apukeinona nautinnon hakemista jostakin muualta. Kun tulee sellanen olo että aivot huutaa sokeria, masturboi. Sillä saat aivot kusetettua pois siitä tilasta jossa ne tarvii sokeria. Suosittelen kuitenkin välttämään tätä keinoa esim. työpaikalla. Siellä kannattaa pitäytyä suklaassa ja hillomunkeissa.

      Poista
    9. Pakko on omakin kommentti heittää mukaan alkuperäiselle. Vertaat ruoka-addiktiota alkoholismiin ja narkkariuteen. Tämä on ok. Jos näin on, niin silloinhan lääkekin on sama. Myöntää oma siraus ja pistää kiinni. Alkoholisti, joka myöntää sairautensa, pitää sen korkin kiinni loppuelämäksi, koska tietää ettei pysty kohtuukäyttöön vaan tipasta tulee tapa. Eli jos oikeasti olet ruoka-addikti, niin ei muuta kuin sama lääke kehiin kuin alkoholismissa - hanat kiinni ja tadaaa! Laihdut + pystyt ylläpitämään normalipainon. Ja kun tähän meinaat kommentoida, että pitääkö sitten syöminen lopettaa. Ei tietenkään. Lopetat vain niiden ruoka-aineiden käytön, joita et pysty kohtuudella nauttimaan. As simple as that. Niin ne alkoholistitkin tekee, korkki pysyy kiinni, kun tietävät ha myöntävät, etteivät pysty kohtuu käyttöön JA kun haluavat tehdä asialle jotain. Jos taas myönnät olevasi ruoka-addikti, muttet halua asialle tehdä mitään, niin silloin suosittelen pitämään suun supussa, kun ne laihduttavat, jotka siihen kohtuukäyttöön pystyvät niin halutessaan.

      Poista
    10. Luin ensimmäisen marmattajan postauksesta muutaman rivin ja annan diagnoosin: Olet läski, koska sinulta puuttuu itsekuri ja oot muutenvain laiska paska. Turha läskiä mahaa on perustella, sillä että oot koukussa rasvaan ja sokeriin. Piä yks herkkupäivä vkosa ja elä muuten terveellisesti. Jos oikeen atleetiks rupiat ja käyt köplöttelen pari kertaa viikkoon, niin vòila! Poltit juuri paketin rasvaa elimistöstä.

      Poista
  5. anonyymi, en tarkoittanut pelkästään tätä laihdutustapausta vaan puhuin yleisesti. ja ymmärsinkö nyt kirjoituksesi oikein, että jos on kerran tyhmyyksissään/laiskuudessaan/välinpitämättömyydessään menny lihomaan paljonkin, nii sitte ei enää saa/kannata laihuttaa? koska on ollu tyhmä ja lihonu niin varmasti tekee sen uudelleen, vai? totta on, ettei kuukausi ole aika eikä mikään, mutta slurrehan on blogin perusteella laihuttanu jo pitemmän aikaa tuota 25 kiloa eikä oo alottanu 1.1.2014. mää käsitin, että se kuukausi oli semmonen rutistus keskellä laihutusprojektia ja nyt vissiin jatkuu vähän rennommalla otteella. onko se sulta jotaki pois, että joku on matkalla onnistumiseen? vihaan niin paljon just tuommosta "katotaan nii et onnistu kuitenkaan" -roskaa. joo, varmasti kaikki ei onnitu laihuttamisessa mutta miksi pittää morkata ihmisiä, jotka oikeesti yrittää ja haluaa onnistua? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin sitä, että minusta on aivan hullu ajatus, että jos normaalit elintavat johtaa noin merkittävään lihomiseen, niin ratkaisu siihen olisi kitudieetti. Se vain pahentaa tilannetta, koska jos kitudieetin jälkeen lihoo uudelleen, kehossa on suhteessa entistä enemmän rasvaa lihasten sijaan. Ja sen kautta minusta on hullua haukkua ihmisiä laiskoiksi ja heikoiksi siksi, että pystyy olemaan kuurilla kuukauden. Ei se todista mitään, vasta pidemmän ajan tulokset todistaa. Myös minä olen usemman kerran laihduttanut itseni normaalipainoiseksi, mutten ole koskaan edes harkinnut, että haukkuisin lihavia vain laiskoiksi ja heikoiksi. Koska minusta laihduttaminen ja varsinkin normaalipainossa pysyminen on todella vaikeaa. Ja koska Slurre on tästä asiasta toista mieltä, odotan myös näkeväni todella vaikuttavia tuloksia! Koska jos jo minä pystyn laihtumaan sen vaikeudesta huolimatta, niin laihtumisen helpoksi kokeva pystyy varmasti johonkin aivan uskomattomaan suoritukseen! Puhumattakaan siitä, ettei hän varmasti enää halua lukeutua meihin heikkoihin ja laiskoihin. ;)

      Poista
    2. Läskille siellä tiedoksi, että se ei ollu "kitudieetti" niinku eräs nimeltämainitsematon vammanen siellä ajattelee. Sanoin äärettömän tiukka dieetti, en kitudieetti. Kohtalainen ero siinä. Söin niin hyvin ku ruokaa voi syyä sen kuukauen ajan, pelekästään helevetin ravintorikasta ja oikeanlaista ruokaa, ilmaan mitään ylimäärästä. Muutenki tuo jatkuva nillittäminen muitte onnistumisesta ja omasta epäonnistumesta on kyllä parasta viihettä.

      Poista
  6. Meikä on vahavasti sitä mieltä että sulle pitäs myöntää joku Oscar-palkinnon tyylinen pysti tästä blogista. Jos nään sut josaki joskus nii kumarran kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meikä alakaa kääntyä samalle kantille :D

      Poista
  7. Minusta tämä ruoka-addiktioon vetoava anonyymi vois vaan pitää päänsä kiinni. On typerää ensinnäkin a) ottaa itseensä tämmöinen kirjoitus, joka on tahallaan trolli (vaikka siinä pointti onkin), b) käydä lämpimänä tyhjästä ja puhua itseään trollipussiin ja c) vedota omaan "läski-addiktio-paremmuuteen" ja alkaa vittuilemaan kirjoittajalle, joka on ees yrittäny tehä jotain ittensä eteen. Sinä olet vain katkera läski, joka varmaankin tälläkin hetkellä pulleilla pikku sormillaan kurottelee sipsipussiin ja toisella tapailee näppäimistöä.

    "Ruoka-addiktio on ihan tieteellisesti todistettu, joten kyllähän minä saan olla läski ja sinun laihdutusta solvata. Syytän mieluummin addiktiota läskeydestäni, sinä olet vain läski koska olet tyhmä." Niin justiinsa, näinhän se menee. Jotkut ne tykkää omaan pakkiin kusemisesta. Sama ku alkoholisti kuset housussa siwan kulmilla herjais kaveria, joka yrittää raitistua. Tai lestadiolainen hylykäis perheestä ku poika tajuais että kuinka dilleä on uskoa jeepukseen ja muihin taruolentoihin. Todella typerää.

    Ps. Monet narkkarit on lopettaneet ihan cold turkey -menetelmällä. Kaikki kamat kerrasta pois pois ja tilalle uusi elämä. Pysyneetkin ihan selvinä sen jälkeen, kun on ollut tarpeeksi mielenlujuutta. Mitä vittua siis selität?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen asiasta eri mieltä, mitä väärää siinä on? En minä sano, että olen parempi, mutta minusta lihavuus ei johdu pelkästä laiskuudesta. Minä en ole laiska millään muulla elämänalueella, joten painoni suhteenko sitten olisin? Enpä usko...

      Slurren teksti ei käsitellyt yritystä tehdä jotain itsensä eteen, se oli pelkkää laihtumisen vaikeaksi kokevien haukkumista. Ja koska hän mielestäni oli väärässä, kirjoitin oman mielipiteeni. Kaikki ei ole samaa mieltä kuin te, mutta minkäs teet. :)

      Jotkut ehkä, mutta monet? Tuskinpa. Ei pysyvästi.

      Poista
    2. Anonyymi heittää poliittisen "kirjoitin-vain-oman-mielipiteeni" -kortin pellii, ku eka huonolla menestyksellä aukoo päätä muille :D you go girl!

      Poista
  8. Ruoka-addiktion tieteellinen todistaminen. Saisko lähteitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoita "food addiction research" Google Scholar:iin ja löydät runsaasti tutkimuksia aiheesta. Voit valita itse, mitä pidät luotettavimpina ja lukea ne.

      Poista
  9. LJsdlkgjdlfsgjösdflkgjödflgjsöldjösdjkl voi jumalan vittu. Jos sinulla Anonyymi-punkero on ollut ongelmia laihdutuksen ja sen kautta hoikalla tiellä pysymisen kanssa, nii millä perusteella oletat että muillakin on? Laihduttamisen kanssa pitää mennä PÄIVÄ KERRALLAAN, ei tuolla "ens vuonna oot kuitenki taas läski koska kokeilet nyt paskadieettiä nii turha ees yrittää" - ajatusmallilla. Eri ihmisille sopii erilaiset laihutustavat, jotku alottaa sen himopumppiurheilun ja juoksee joka päivä Alabamaan ja takasi, toiset vaan jättää kaiken roskaruokaherkkupaskan pois ja saa sillä jo tuloksia aikaan. Ja kaikkeen, kuten esim. sokerittomaan elämään, tottuu AJALLAAN ja OMALLA TAVALLAAN. Elä tuu ylleistään. Vittu. Slurrelle iso ( ja katteellinen ) käsi hyvistä tuloksista ja itsekurista, jatka sammaan malliin :) Meikäki tahtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä perusteella, että ainoastaan viisi prosenttia laihduttajista(optimistisempienkin tutkimusten mukaan vain 15%), jotka ovat olleet ylipainoisia pitkään tai joilla on paljon ylipainoa, onnistuu pitämään laihduttamansa painon poissa pysyvästi.

      Lisäksi olen kokeillut itse vähän kaikenlaista ja erilaisten vertaistukiryhmien ja laihdutusryhmien kautta tunnen paljon samassa tilanteessa olevia, joten oma kokemus kertoo saman kuin tutkimukset.

      Jos ihminen lihoo vain vähän tai jos ihminen lihoo jonkin poikkeuksellisen tilanteen takia (sairaus, raskaus) niin se on eri asia, mutta tilastollisesti 40 kilon ylipaino ei lupaa hyvää. Tietysti joidenkin on kuuluttava siihen viiteenkin prosenttiin, mutta suuri osa laihduttajista ei ainoastaan liho laihduttamiansa kiloja takaisin, vaan lihoo ne vielä korkojen kera. Tämä koskee erityisesti niitä, jotka aloittavat laihdutuskuurin pysyvän elämäntapamuutoksen sijaan.

      Kaikki tämä mitä olen kirjoittanut on ihan julkista netistä löydettävää tietoa, joten jospa lakkaisitte raivoamasta minulle. Hieno homma, jos pystytte pysymään laihana tuolla metodilla, eihän siinä mitään. Mutta tuo laiskaksi syyttely... Siihen teillä on oikeus, kun olette olleet normaalipainoisia vuosia laihduttamisen jälkeenkin.

      Sitä paitsi tuo punkeroksi haukkuminen... Olen pienempi kuin Slurre, joten miksiköhän te häntä haukkuisitte? Ajattelemisen aihetta hänelle.

      Poista
    2. :DDD meikäähä ei _KIINNOSTA_ tippaakaa jos joku sannoo läskiksi. Tosin en tiiä suhteessa kuinka "pieni" nää sitte oot, jos ite oon kuitenki 187 pitkä ja 99 kilonen tällä hetkellä. Siinähä vois vaikka käyä nii että BMI:n mukkaan oot meistä pallerompi, mikä ois ironisinta vähhään aikaan. Mutta jatka kommentointia, viihearvo on kohillaan.

      Poista
  10. BOSS MAYNE VITTU ARVOSTAA TÄTÄ BLOGIA; Kohta on paskat naurettu housuun, lissää näitä hyviä hommia, jengihän ottaa kunnon lämpöä päälle :____DDD läskit istuu konneella ja lukkee näitä, kun tämänkin kommentin lukemisen ajan oisit punkero voinu punnertaa vaikka sen kymmenen naisten punnerusta! Keep on going Slurre!! :)))))

    VastaaPoista
  11. Oho mikä sota ::::D joku tais kevyesti ottaa itteensä

    VastaaPoista
  12. Laitanpa miekin nyt oman näkemykseni asiaan vaikken mikään asiantuntija olekaan kun olen tällainen "kukkakeppi" muodoltani. Kyllä munkin mielestä arvoisa anonyymi "ruoka-addikti" voisi nyt raahata kroppansa lähimmän peilin eteen ja pysähtyä siihen mietiskelemään syntyjä syviä hetkeksi (jos vain itsetunto sen totuuden kohtaamisen edes sen hetken ajan kestää). En lähde syyllistämään "punkeroita", kukin valitsee itse oman tiensä, ihan kuin alkkis ja nisti. Kuitenkin väitän että se ruuanhimo on SATA kertaa helpompi taltuttaa kuin esim. kaljan himo. Nimittäin alkoholistilla ei paljon muuta vaihtoehtoa ole, kuin lopettaa kaikenlaisten alkotuotteiden nautiskelu koko loppuiäkseen jos oikeasti haluaa riippuvuudesta eroon. Miten on ruoka-addikti...pitääkö sun oikeasti lopettaa syöminen KOKONAAN, että pääset riippuvuudesta? No ei tarvi! Saat ihan oikeasti syödä joka päivä tästä eteenpäinkin. Ei tarvitse kuin päättää, että valitsee sinne ostoskärryyn tuotteita jotka ei kerry rasvaksi vyötärölle! Heleppohan se on nakata väsyneenä niitä suklaavanukkaita, munkkeja ja makkaroita ja rasvaa tiriseviä pitsoja kärry täyteen ja hokea itselleen, että kun "mulla nyt on tämä ruoka-addiktio, niin en voi ostaa muuta kuin herkkuja". Itse olet vain kehosi ja mielesi totuttanut siihen, että se syömisen nautinto tulee pelkästä rasvasta ja sokerista. Hyvää ja maukasta ruokaa voi tehdä myös terveellisistä raaka-aineista. Siihen ei tarvita paksua lompakkoa (koska saksalainen kauppaketju). Eikä tarvi olla mikään masterchef- tason kokki että "pupunruuastakin" saa maistuvia aterioita. Eikä se tarkoita silti sitä että pitäisi pelkkään salaatin puputtamiseen tyytyä. Vaihtoehtoja on nykyisin saatavilla rajattomasti jo ihan perusmarketeista, ja luomukaupoista löytyy lisää hyviä raaka-aineita. Myös herkkuja voi valmistaa sellaisista aineksista, että ne eivät myrkytä elimistöä pilalle. Ja reseptejä löytyy täältä netin ihmemaastakin pilvin pimein! Mutta tässäpä nyt se juju - asian eteen pitää nähdä hieman VAIVAA! Mitä se siis muuta on kuin laiskuutta, jos ei viitsi ottaa asioista selvää ja kiinnostua omasta hyvinvoinnistaan, vaan pönkittää omaa punkerouttaan vetoamalla johonkin "tieteellisesti" todistettuun seikkaan..Mutta, itehän sie omila valinnoilla päätät miltä sinun kropassa tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näinpä! ylleesä laiskuuesta johtuen syyään huonosti, ainaki ite sen takia ylleesä. Hyvä pointti anonymous!

      Poista
  13. Ei vittu miten ittiä kanssa pännii nuo saatanan tekosyyläskit. Meikää ei vois vähempää kiinnostaa onko joku läski vai ei, mutta se saatanan nillittäminen ku laihuttaminen on muka niin mahotonta yhyy on todella raivostuttaa. NO EI OLE VITUN PÄLLI. Syöt vähemmän kaloreita ku kulutat, tadaa! Laihtua voi vaikka syömällä pelekkiä sipsejä jos vaan syö tarpeeksi vähän, vaikka terveellistähän se ei tietenkään ole. Ite laihtuin 25 kiloa pelekästään vaihtamlla bussin ommiin jalkoihin ja söin muuten sinä aikana aika usein känkkyä, sipsiä ja mitälie kaloripommeja - kohtuudella.

    Eniten meikää oikiastaa vituttaa ne tyypit, jotka käyttää järkyttäviä summia siihen laihutusyritykseen eikä siltikään laihu grammaakaan. Nillitys kyllä jatkuu.

    EI, nää et tartte mittään vitun 500 euron crosstraineria tai mitälie ostos-tv:n taikakuntoilulaitetta, jumpata voi ihan vaikka lattialla ilimaseksi. Sen laitteen ostaminen ei mitenkään maagisesti laihuta jos et ees käytä sitä idiootti. Kävele vaikka töihin/karkkikauppaan, siivoa tms hyötyliikuntaa - ei maksa mittään eikä tunnu ees liikunnalta.

    EI, et tartte personal traineria. Eräs tuttu tais maksaa 50 euroa siitä, että sen käskettiin kävellä töihin ja syyä raejuustoa :D NO SHIT, saman informaation oisit saanu googlettamalla tai vaikka ihan päättelemällä ite niistä ruoka-aineiden pakkauksista löytyvistä kalori- ja ravintoainetaulukoista jotaki.

    EI, et tartte mittään vitun nuttriletteja tai muita laihutustuotteita. Tai kaalikeittodieettiä. Tai voiha se toimia, vaan oiskohan vaan helepompaa muokata sitä ommaa ruokavaliota vähäkalorisemmaksi vaikkapa vaihtamalla ne kebabit ees joka toinen päivä kasviksiin. Tai jättämällä ne lauantai-illan sipsit sinne kauppaan. Jännästi ne kilotkaan ei tulis takasin jos sen helvetin omalaatuselta kuulostavan ja yleensä kalliin kidutuskuurin jälkeen et vaihtas suoraan takasin pekonirasvashotteihin ja voista muotoiltuun pyöryköihin.

    EI, et tartte myöskään mittään vitun karppileipää tai saatanan DIEETTIjuustoa. Ihan normaalia ja HALPAA ruokaa syömällä pääsee pitkälle. Et tartte myöskään mittään vitun gojimarjoja tai muuta kuluttajien kusetuspaskaa. Jos et ite tajua miksi nii ehkä nää ansaittet olla läski.

    EI, nää et laihu syömällä "terveellisesti" esim. päivittäin 5 kiloa pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä. Terveellistä? Kyllä. Aivan yhtä vitusti kaloreita ku sipseissä ja karkissa? JOO SENKI ÄÄLIÖ. Terveellinen ja vähäkalorinen on kaks helvetin eri asiaa.

    Että tuota. Ei vaaji paljon vaivaa kattoa paljonko missäki on kaloreita suhteessa mihinkin ja päätellä paljonko päivän aikana saa arviolta syyä. Eikä niitä kaloreitakaan tarvi oikiasti laskia mitenkään tarkasti, mutta jos tiiät että 100 g pähkinöitä on yli 500 kaloria ja 100 g omenaa alle sata, NII KUMPAAKOHAN SUN PUNKERO KANTSIS VETTÄÄ NAAMAAN VÄHÄ JA KUMPAA VOI PERIAATTEEN TASOLLA SYYÄ MELKEEN MIELINMÄÄRIN HÄ, Ei tarvi todellakkaan nähä nälkää tai maksaa ittiään kipiäksi jos vaan valittee "oikein".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se, ei kaikki vaa tajua :D en kyllä ymmärrä miks

      Poista
  14. Ahhhahha ku sain päivän naurut tästä :Ddd Tsemiä Slurrelle, keep up the good work! Ja mitä tähän "punkero joka ei olekkaan punkero" Anonyymiin niin mäpäs kerron sulle tarinan omasta äidistäni. Mutsi on ollu ylipainonen ja aika reippaastikki, paino parhaimmillaan 110kg ja ei tod oo pitkä ihminen. Jojoili jos missä vartijoissa ja ihmedieeteissä mutta sittepä se päätti ottaa sen tietokoneen hiiren justiinsa siihen kätteen jolla se tykkäs kauheesti vaihella telsusta kanavia ja mättää jos mitä moskaa suuhunsa. Tän hiirellä klikkailun tuloksena se sai semmosen idiksen että MITÄPÄ JOS käyttäsin tuota koiraa lenkillä ettei ukon ja lasten aina tartte ja söisin normaalia ruokaa. No sehän meni ja eipä menny kauaa että kohtaa se hinkuu joka lenkille mukaan! :D ei ollu mitää kvanttifysiikkaa perus OIKEAN kotiruuan syöminen ja ulos lähteminen. Ite oon kuntosalilla hinkannu painojen kans pari vuotta ja näkyvääki lihasta löytyy mutta jumaleissön jos en sais välillä herkutella nii eihä hommasta tulis mittää :D Nii ja tulihan se ex-punkeroäitini salille kerran mukaan ja sille tielle jäi! 30kg lähteny 1,5vuoden aikana hällä pois ja mitä syö: ihan tavallista kotisafkaa. Heitä helvettii ne valmisruuat ja karkit ja ala syömään oikeeta ruokaa. Siksi sua ne saatanan sokerimössöt houkuttaa ja koukuttaa ku et syö ravinnepitosta safkaa eikä kroppas saa tarpeeksi kivennäis ja hivenaineita sun muita mössöjä. Pölijä oot jos et jo tajunnu.

    PS typerää provosoitua Slurren kirjotuksista :D en tiiä mitä tekisin jos slurre lopettais, niin huippua kamaa että! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitooos! :> ihana viesti! Terkkuja tosiaa sinne anonyymille, ja tsemiä tämän kirjoittajan mudelle ja itelles kans! Ootte reippaita ja ihania :>

      Poista
  15. No elekää lyökö lyötyä, Slurre vois itekki vähän relata hernepalkonsa kans. Oliko tammikuun dieetti sittenki liian tiukka? Noin muuten, hyvin sää vejät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meikä on aika vakava jätkä ja otan monesti tosissaa. Hernepalako on nii syvällä nokassa että takana hiihtävä saa väistellä.

      Poista